maanantai 10. lokakuuta 2022

Nyt potuttaa eli perunajuna puksuttaa!



Perunajuna puksuttaa voittajana maaliin sateisena lokakuun iltana. Se ei ole sipsi, eikä välipala vaan ruokaisaa ruokaa, mutta ah niin rapsakan maukasta. Junan arkkitehti tarvitsee vain terävän veitsen, leikkuulaudan ja pussillisen perunoita. Täydellisen yksinkertaista ja juurevan maanläheistä.

Viipalointi ei ole tietenkään kiireisen ja hirmunälkäisen hommaa. Meillä on tapana syödä toisinaan alkusalaatti. Sen jälkeen viipalointi onkin juuri sopivaa meditaatiota päivän kiireiden vastapainoksi. On mukava tehdä käsillä asioita, ajatukset leijuvat vapauteen, irti päivän töistä. 

Ihan vähän ei kannata perunaa varata, sillä nämä hupenevat vauhdilla. Junan vaunut eli yksittäiset potaatit voi jättää hiukan kiinni pohjalta tai leikata alas asti siivuiksi ja asetella pystyyn. 

Perunajunan päälle ripottelen suolaa, valutan ohuet vanat oliiviöljyä tai juoksevaa kasvisöljy/voi -valmistetta -  valmista tuli. Suolan määrää voi säätää oman maun mukaisesti. Itse en suolaa koko komeutta perusteellisesti vaan rapsautan kevyesti junan katolle. Kieli maistaa pintasuolan riittävästi, mutta koko peruna ei ole läpisuolattua = suolan määrä on kohtuullinen. 

Uunista juna tulee rennolla otteella kelloa tuijottamatta eli sitten kun sopivan kullankeltaiselta ja päältä paahtuneelta näyttää. Ja sitten ei muuta kuin tuut-tuut ja ääntä kohti! 




Entä mikä peruna on se maukkain? Makuasioista voi aina keskustella ja kiivailla. Oma suosikkini on kiinteä, keltainen ja kermaisen herkullinen peruna: esimerkiksi Siikli, Bintje, Annabelle.


Kyllä pottu on paras! Peruna verrattuna riisiin ja pastaan:


Näitä en muuten asettele nätisti tarjoiluvatiin vaan perunajunaa napsitaan lautaselle suoraan uunipelliltä, innokkaimmat tosin napsivat suoraan uunipelliltä... Toinen tapa tarjoilla on fish & chips -tyyli eli nostelen junavaunut lastalla kivasti kulhomaiseksi taitellun sanomalehden päälle.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti