Kalliotyräkki istui kaffepurkkiin

Viuhkamainen vaaleanpunainen kasvi on melkein epätodellisen näköinen. Se näyttää nousseen maalle merenalaisesta maailmasta, koralliriuttojen uumenista.

Euphorbia lactea ‘Cristata’ f. variegata sopiikin mitä parhaiten tähän taloon, merta rakastavien ihmisen hyllyyn. Sen jäyhän jyhkeää viuhkaa tasapainottaa vieruskaverina ryöppyävän korallikaktuksen siro kasvutapa.

Kasvin myyntinimeksi on vakiintunut kalliotyräkki, joka on Kassun (finto.fi/kassu/fi) mukaan Euphoria lactea Haw.:n hyväksytty kansankielinen nimi.

Euphoria lactea 'Cristataa' myydään yleensä vartettuna, jolloin varsiosana toimii esimerkiksi Euphoria lactea Haw. viuhkaton muoto. Varsiosana voi toimia myös jokin toinen tyräkki, esimerkiksi Euphorbia neriifolia.

Kalliötyräkin varttamisen kokeneet konkarit tietävät kertoa, että vihreävalkoinen viuhka voi pärjätä hyvinkin omilla juurillaan eli ei välttämättä tarvitse varttamista. Pinkinkalpeaa versiota myydään myös nimellä 'Ghost'.  Haamulta kasvu ominpäin ei onnistu yhtä hyvin eli se tarvitsee varsiosaansa.

Herätys Oxalis, käenkaali ja onnenapila!

Oi ihana kevät ja herätys Oxalikset! Koko pitkän talven välieteisen viileydessä ja kaapin uumenissa levänneet ruukut on aika nostaa esille ja tutkia mullan alla muhineet tapahtumat. Joka kevät näky on sama, mutta aina yhtä iloinen yllätys: ruukku on piukassa sipuleita tai käpyjä. Määrä monikertaistuu kesän aikana.

Oxalista kutsutaan kansankielellä onnenapilaksi, mutta sen virallinen suomenkielinen nimi on käenkaali. Jotkut käenkaalit kasvavat sipuleista, toiset taas kävyistä (eli rhizomatous underground structure).

The Pacific Bulb Societyn (PBS) mukaan jako menee niin, että useimmat amerikkalaista alkuperää olevat lajit ovat ilman sipulia tai niillä on kävyt, kun taas eteläafrikkalaisilla lajeilla on sipulit. Tästä on myös poikkeuksia.

Kotimaisissa puutarhamyymälöissä myydään yleisimmin 'Iron Crossin' sipuleita. Käenkaalien keräilyn makuun päässyt ei tietenkään tyydy tähän vaan etsii kokoelmiinsa yhä uusia ihastuksen kohteita. Valinnanvaraa kasvisuvussa riittää, sillä siihen kuuluu noin 500–700 lajia.

Täältä voi katsella kukkien ja lehtimuotojen  moninaisuutta:  https://www.pacificbulbsociety.org/pbswiki/index.php/Oxalis

Kasvatan omia käenkaalejani varhaiskeväästä syksyyn. Ne saavat rehottaa lämmittämättömän kasvihuoneen ovensuussa, isompien kasvien katveessa, suojassa paahtavalta auringolta.
Vettä nämä kasvit juovat kesäkuumalla enemmän kuin runsaasti. Viisainta on varata iso aluslautanen, johon voi lorotella reilusti juotavaa.

Viime kesän huippuhelteissä huomasin, että käenkaalit ovat reilua sakkia. Ne antavat kastelijan pikku-unohdukset anteeksi. Jos unohdin yhden päivän kastelun väliin, suurimmat käenkaalit lässähtivät lyttyyn, mutta nostelivat itsensä jälleen nopeasti möyheiksi saatuaan vettä.

Jotkut kasvattavat esimerkiksi tummalehtistä kolmiokäenkaalia huonekasvina ympäri vuoden. Kokeilin sitäkin parina talvena, mutta talven kuluessa kasvi menetti lehtiensä lilan tumman hehkun keinovalon alla ja halusi vaipua lopulta lepoon eli kuihdutti lehtensä.

Nykyään käenkaalit ovat minulle vähän kuin töyhtöhyypät. Kun ne ilmaantuvat maisemiin, se on varma kevään merkki!

Oxalis deppei 'Iron Cross'

Rusokäenkaali, Oxalis articulata subsp. rubra

Kolmiokäenkaali, Oxalis triangularis

Oxalis debilis subsp corymbosa 'Aureo-Reticulata'

Daalian helppo siemenkasvatus

Nyt on sitten daalioita tulossa! Siemenpussien kuvissa koreilevat iloisenkirjavat tarhadaalian (Dahlia x pinnata) kukat houkuttelivat kylvämään reilusti ja varmuuden vuoksi. Kasvi osoittautui rakettiakin nopeammaksi itäjäksi. Muutamassa päivässä oli piippoja kylvömullan pinnassa. Ja tietysti kaikki itivät, joten varasiementaktiikkaa ei tarvittu tässäkään tapauksessa.

Tarhadaaliaa kutsutaan myös kesädaaliaksi, sillä moni hankkii joka kevät uudet siemenet eli aloittaa kasvatuksen alusta. Juurimukulat voisi periaatteessa talvettaa kellarissa juurakkodaalioiden tapaan, mutta lopputulos ei ole sama.

Tarhadaalian mukulat eivät voimistu muhkeammiksi kesä kesältä vaan pysyvät vaatimattomampina kuin perinteisen joriinin mukulat. Laiheliinit juurakot voivat kuivahtaa talvisäilytyksessä. Kasvin koko ja kukinta eivät runsastu vuosi vuodelta, vaan pysyvät jokseenkin samanlaisena.

Kesäkukkana kasvatettu daalia on erittäin helppo tapaus, eikä se vaadi talvisäilytyspaikkaa. Siemenkylvö on hauskaa puuhaa, ja isoja siemeniä on helppo käsitellä.

Tärkeintä on toppuutella ulos siirtämisen intoa, sillä tarhadaalia ei välitä vilpoisesta keväästä. Sen istutusaika on vasta sitten, kun hallanvaara on ohi. Perinteisesti kasviväki pitää rajapyykkinä päivämäärää 10. kesäkuuta. 

Raatokukka kumppaneineen

Tunnustan, olen heikkona raatoihin! Täsmällisemmin ja laajemmin sanottuna olen innostunut keräilemään Stapeliae-kasveja (https://en.wikipedia.org/wiki/Stapeliae).

Kukkien muotokieli ja värikkyys on uskomaton. Ihastele näihin kasveihin perehtyneen Martin Heiganin kuvia: https://www.flickr.com/photos/martin_heigan/sets/72157594229096037/

Purppuraraatokukka (Stapelia grandiflora) on rotevakasvuinen ja helposti kukkiva silmänilo. Sen hoitamiseen ei tarvita poppakonsteja, kunhan malttaa pitää näppinsä erossa kastelukannusta. Jatkuvaa märkyyttä kasvi ei siedä.

Raatokukilla on maineensa: kukkaa ei voi kehua sulotuoksuiseksi. Hajujen sinfoniaa voisi kuvailla sanoilla "sekajäteroskis kesähelteellä". Kesällä raato saa kukkia rauhassa kasvihuonessa, mutta ei haju sisälläkään ylivoimainen ole. Se leijuu aivan kukan liepeillä. Kukka myös sulkeutuu melko nopeasti.

S. grandifloran nuppu on kuin hassu karvalippis.

Kevät kukittaa ritarinkukkaa

Vuosien varrella minulle on kertynyt pieni kokoelma ritarinkukkia. Osa niistä on joulukukaksi saatuja, osan olen hankkinut sipuleina. Olen antanut kaikille täyden vapauden kukkia milloin itse haluavat.

Ritarinkukat viettävät kesän lämmittämättömässä kasvihuoneessa ja saapuvat sisälle vasta syksyn toden teolla viiletessä. Jotkut virittyvät kukkaan pian sisälle päästyään, toiset taas tehtailevat talvellakin uusia lehtiä ja kukkivat vasta kevään koittaessa. Joskus jonkin kasvin kukinta voi siirtyä seuraavaan vuoteen, syystä tai toisesta.

Kasvatan omia ritarinkukkiani ympärivuotisesti eli ne eivät lepäile välillä sipuleina kaapissa. Suomessa ritarinkukka on kuitenkin ennen muuta suosittu joulukukka. Moni kutsuu sitä arkikieleen vakiintuneella nimellä amaryllis. Oikeasti Etelä-Amerikasta olevat kasvit eivät ole Amaryllis-sukuun kuuluvia lainkaan vaan Hippeastrum-sukua.  https://finto.fi/kassu/sv/page/k611

Suloinen Hippeastrum 'Sweet Lilian' avaa kukkansa kevään kunniaksi, kun valo lisääntyy. 

H. 'Magic Green' ja H. 'Sweet Lilian' kukassa joitakin vuosia sitten jouluna. Nyt 'Sweet Lilian' on siirtynyt kevätkukkijaksi.

Aaroninparta hempeilee

Aina ei tarvitse olla värikästä ja näyttävää. Aaroninparran (Saxifraga stolonifera) vaatimattoman kokoista, mutta viehkoa kukkaa kannattaa kumartua katsomaan ihan lähelle. Terälehtien pinkit pilkut tuovat mieleen miltei orkidean.

Tomaattikylvöt 2019

Tänä vuonna tomaatinsiemenet päätyivät turvemultaan itämään 10.3. Tässä lista:

Apelsin iso

Green Envy

Super Sweet 100

Mexican Honey 

Virginia Sweets

Grusha Oranzhevaya 

Abracazebra  

Japanese Trifele Black

Blush 

Black From Tula

Artisan Blush Tiger 

Hillbilly

Pertsevidny polosaty 

Kibits, ultra-early

Golden Bubmblebee 

Black Cherry

Black Prince 

Siberian Superior

Lucid Gem

Auriantiacum

L. americanum

Columbianum 

Humbodtii

L. pimpinellifolium, Bolivianische Obsttomate

Syksyn viimeiset 'Green Envy' -tomaatit. Kypsän tunnistaa läpikuultavuudesta, väri muuttuu hieman kellertävämmäksi. Tämä tomaatti on yksi ehdottomista suosikeistamme.

Herkkuja napsitaan suoraan puskasta suuhun tai tehdään esimerkiksi monivärinen tomaatti-mozzarella -salaatti.

Haapa yllättää

Maakellarin kupeessa seisoo uljaana suuri haapa. Valtavalla puulla on tilaa kasvaa ja paljon valoa korkealla mäen päällä, aivan pellon reunalla. Sen runkoa täplittävä haavankeltajäkälä kasvaa ja viihtyy valoisalla paikalla.

Runko näyttää muuten harmaalta, mutta lähemmin katsoen se vihertää. Moni yllättyy kuullessaan, että haapa pystyy yhteyttämään lehtien lisäksi rungollaan.

Vanha kunnon maksabegonia

Maksabegonia (Begonia x erythrophylla) on mummolan ikkunalta tuttu huonekasvi. Auringossa punertavina helottavat lehdet lienevät syynä siihen, että kasvi on saanut kantaakseen sisäelimen nimen. Muualla maailmassa mielikuva on vienyt pihvin suuntaan, kasvi tunnetaan nimellä Beefsteak Begonia.

Kostea vaan ei märkä ja hyvin läpäisevä kasvualusta on maksabegonialle paras. Läpäisevyys on tärkeää, sillä liika märkyys mädättää kasvin juurakon (engl. rhizome). Maksabegonia viihtyy valoisalla paikalla epäsuorassa valossa, mutta ei ole turhan kranttu hiukan varjoisammassakaan paikassa. Suoraa auringon porotusta se ei siedä. Kasvin voi viedä kesällä puutarhan siimekseen kasvamaan.

Maksabegoniaa on helppo lisätä. Tämä kasvi on lähtenyt alkuun yhdestä ainoasta lehdestä.

Kevät on kulman takana

Talvi pitää vielä otteessaan, mutta pian on akileijojen (Aquilegia vulgaris) aika. Kevään ensimmäiset kukat näyttävät aina ihmeellisen kauniilta, niin paljon niitä on odotettu. Hempeät akileijat ovat risteytyneet ja levittäytyneet villisti yli satavuosiaan talon puutarhan reunamille. Värien kirjo on ihastuttava! Siementaimien ilmaantuminen ei haittaa lainkaan, sillä akileija antaa tietä muille perennoille kesän edetessä. Leikkaan ränsistyneet lehdet alas.  Kuvan tumma kaunokainen ponnisti maasta viime vuonna, muina vuosina sitä ei ole näkynyt.