Erikoisperuna on värikäs perinneherkku

Erikoisperunat eli väriperunat eivät ole mitään peruspottuja. Mahdollisimman vähän jalostetuilla perinnelajikkeilla on erityinen paikka herkkusuiden sydämissä. Erikoisperunat sopivatkin esimerkiksi ns. sormiperunoiksi, joiden muhkeita makuja voi juhlia ihan sellaisinaan ihanan dippikastikkeen kera. 

Ihan kaikkein helpoin viljeltävä erikoisperuna ei ole, ainakaan täällä tiukan ja kylmän savimaan valtaamassa Varsinais-Suomessa. Välillä tulee mieleen, että viljelyä järkevämpää olisi ryhtyä dreijaamaan saviastioita tästä maalajista...

Pelkkä savimaa on erikoisperunoille liian kylmä ja kostea paikka, lisäksi se tuottaa jykevää saven makua perunaan. Sivumaun myötä tajusimme keventää maata vieläkin reilummin seuraavana kesänä. 

Myös kylmä ja sade mädännyttää erikoisperunat helposti, joten kovin pitkään ei kannata nostoa siirtää. Kiertoviljely on erityisen tärkeää eli samassa paikassa perunaa ei saa kasvattaa, 4-5 vuoden kierto on hyvä systeemi kotipuutarhaan. 

Viljelyvinkit: Erikoisperunoille kannattaa tehdä kohopenkki, mukaan reilusti jotain maata ilmavoittamaan. Katteeksi laitoimme olkea ja nurmenleikkausjätettä. Varmin sato Suomen suvessa tulee tietysti silloin, kun valitsee lyhyen kasvuajan lajikkeita. Rupea useimpiin vanhoihin lajikkeisiin tulee liki väistämättä; vähäinen rupi on esteettinen haitta, runsas jo pilaa perunaa.  

Kun haastattelin viitisen vuotta sitten Gobbas Gårdin Aira Sevónia, he toivat maahan noin 25:tä erikoisperunalajiketta. Sittemmin Gobbas Gård on keskittynyt vain härkäpavun viljelyyn, ja heidän luomuhärkäpapuvalmisteensa on ollut hienosti voittoisa myös kilpailuissa. Onnittelut!

Myös Hyötykasviyhdistys ja mm. muutamat kauppapuutarhat ovat myyneet joitakin lajikkeita. Tällä hetkellä erikoisperunoita voi myös tilata Suomeen ainakin Saksasta. Monissa muissa maissa erikoisperunoita onkin vaalittu ja säilytetty Suomea paremmin viljelyssä kautta aikojen. 

Muutamia erikoisperunalajikkeita Suomestakin on saatu jo pitkään, ne on viljelty Suomessa viljellyistä sertifioiduista siemenperunoista. Niitä ovat esimerkiksi ruotsalaista alkuperää oleva Blue Congo ja Mandel Potat eli Puikula. Harva muuten tietää, että Puikula on vanha pohjoismainen lajike, ei suomalainen kotoperäinen. 

Muitakin hienoja vanhoja lajikkeita (engl. heritage) kasvaa toki monissa kotipuutarhoissa, mutta ne menevät kädestä käteen ja säilyvät suvuissa. Jos ne haluttaisiin myyntiin kaikelle kansalle ja kauppoihin, lajikkeet pitäisi tuottaa siemenkelpoisiksi. Ammattiviljelijät eivät voi käyttää sertifioimattomia siemeniä tautivaaran takia. Perinneperunoiden tuottaminen sertifioiduksi siemenperunaksi maksaa paljon, joten halukkaita tahoja puuhaan ei ole juurikaan ilmaantunut. 

Näitä erikoisperunoita kasvatimme muutama vuosi sitten:

Duke of York (pink)

Kestrel

Purple Eyed Seedling

King Edward

Edgecote Purple

Pink Fir Apple

Highland Burgundy Red

Mayan Gold

Mayan Twilight

Asparges-La Ratte

Red Emma

Shetland Black

Salad Blue

Ja nyt alkoi innostaa jälleen! Pitääkin hankkia ensi kevääksi muutama lajike jostakin. Ja sitten vaan isompaa kohopenkkiä suunnittelemaan. 

Terveellinen ja karpalonraikas teehibiscus

Teehibiscus eli Roselle (Hibiscus sabdariffa) on komea ilmestys. Korkeaksi pensaaksi kasvava kasvi on ryhdikäs ja kaunislehtinen. Varsiin ja lehtiruoteihin ilmaantuva karpalonpunainen väri on upea, kasvi on kaunis katsella jo sellaisenaan, ennen kukintaa. 

Kasvista tunnetaan kaksi päätyyppiä, ja aikojen kuluessa niistä on jalostettu lajikkeita tietyt sato- ja terveysominaisuudet edellä.  Roselle onkin todellinen hyöty-Hibiscus. Nuoria lehtiä voi käyttää salaateissa, mutta kuuluisin Roselle on karpalonmakuisista kukkaverhiöistään. 

Kauniin karpalonpunaisia kukkaverhiöitä voi popsia tuoreena salaateissa tai niitä voi hyödyntää vaikkapa smoothieen. Kypsennettyinä ne sopivat moniin leivonnaisiin ja jälkiruokiin, hyvä idea voisi olla esimerkiksi Rosellella tuunattu jouluinen hedelmäkakku. Pitääkin kokeilla!

Suosituin teehibiscuksen käyttötapa on kuitenkin nimensä mukainen eli tuoreista ja kuivatuista verhiöistä haudutettu tee. Raikas karpalo sopii erinomaisesti myös kylmänä nautittavaksi, jäähdytetty Roselle-juoma käy hyvin jano- ja ruokajuomaksi. Hyvän maun kyytipoikana saa liudan antioksidantteja ja muita terveyshyötyjä. Henkilökohtaiset allergiat ja muut terveysrajoitteet pitää toki aina tiedostaa ja huomioida, kun mitä tahansa syö.

Rosellen kasvatus on enemmän kuin helppoa, se on melkein ylihelppoa. Siemenet itävät nopeasti, taimet kasvavat äkkiä ja sitten Roselle kasvaakin melkein miten isoksi vain, kunhan tilaa riittää. 

Avomaalle suojaiseen paikkaan istutettuna siitä tulee helposti mustaherukkapensaan kokoinen ja paljon suurempikin, kunhan kasvukautta riittää. Isosta puskasta tulee myös paljon satoa. Ruukkukasvatuksessa kasvin kokoa ja satoisuutta suitsii ruukun koko. 

Chilikesän jalapenot

Chilikesä keskittyi tällä kertaa varsinkin jalapenoihin eli tuttavallisemmin jalluin, kuten me chilipäät tapaamme niitä kutsua. Jallut kasvoivat kymmenen litran ämpäreissä, koska kaikki 90 neliön kasvihuoneemme kasvupenkit oli jo varattu mm. tomaateille ja korkeuksiin kiipeileville pavuille.

Tänä vuonna laittelin tulille Jalapeno Brownia, Jalapeno Whitea, ikisuosikkiani Farmer's Market Potatoa ja taisi olla muutamia muitakin siemenvarastojeni uumenista kaivettuja.

Miksi sitten niin paljon jalluja? Vaikka joillakin Capsicum annuumeilla on myös ötökkämagneetin mainetta, eikä aina syyttä. Koska monet jallulajikkeet ovat yksinkertaisesti herkullisia! Baccatumien ohella niitä tulee käytettyä monipuolisimmin ruoanlaitossa. 

Jalapeno on parhaimmillaan sopivasti tulinen, paksumaltoinen, mehevä, makea, maultaan herkullinen, ei lainkaan pistävä. Leikkelen jalluista renkaita ruokiin, mietoja podin eli marjahedelmän päitä voi popsia salaatin joukossa. 

Kiihkeimpään sadonkorjuuaikaan rouhin chilit rouheeksi, pakkaan suureen pakastepussiin ja litistän levyksi. Kun ei ehdi puuhastella ja keitellä, turha ottaa stressiä eli pakkaseen vaan. Kun kiire helpottaa, chilit päätyvät kriikunoiden ja mausteiden kaverina kattilaan, jossa kiehuu mitä makoisin chutney.

Kukka kuin akvarellimaalaus

Herkän kaunis ja siro 'Cream Lady' on kuin akvarellimaalaus. Hienostuneet värit eivät hyppää silmille, kukka on vähäeleinen, mutta mykistävän kaunis. Kun katsoo tarkkaan värejä, erottaa ainakin persikkaa, roosaa, okraa, vihreää, kermaa ja vaniljaa.

Kiinanruusut ovat mahtavan erilaisia kukiltaan ja niiden kukkimisinto on tietysti mainio piirre. Kunhan Hibiscus saa paljon valoa eli ihan niin paljon kuin taivaalta tai kasvivalosta vain riittää, kasvi kiittää kukkimalla. Lisäksi tarvitaan kukittava lannoitus, kalium kukittaa. 

Sopivalla leikkauksella voi huolehtia, että kukkivia latvoja on paljon. Yksi kukka kestää rajallisen ajan, mutta kukkimaan herännyt kiinanruusu kukkii pitkään. 

Sekin on hyvä muistaa, että kiinanruusu on kuuluisa janoisuudestaan. Iso lehtimassa haihduttaa paljon vettä ja laiska kastelija saakin huomata, että kasvi kostaa lyyhistämällä lehtensä janoisena. Nuppuinen kiinanruusu ei anna anteeksi sitä, että juomatarjoilussa on taukoja: nuput tippuvat kasvin kuivahtaessa.

Sisäpuutarha siivittää talven yli

Ensin tunnustus: rakastan kasveja. En voisi edes kuvitella elämää ilman niitä, ympäröin itseni kasveilla. Täällä Pohjolan perukoilla puutarha ja kasvihuoneet nukkuvat kuitenkin talviunta puolet vuodesta ja ennen lumen tuloa maisema muistuttaa kylmää kaurapuuroa. Vihreän ja värien nälkään on etsittävä silmäniloa muualta.

Onneksi on sisäpuutarha! Kutsun sillä nimellä kaikkialle kotiimme levittäytyvää kiipeilevien Hoyien, rungollisten kiinanruusujen, komeiden lehtikaktusten ja värikkäiden mehikasvien jne. valtakuntaa.

Sisäpuutarha-nimitys ei ole kaukaa haettu. Useimmat tällä hetkellä sisällä olevista kasveistamme viettävät kesät ulkona tai kasvihuoneessa. Jossain muualla maailmassa meillä huonekasveina tunnetut kasvit ovat…kasveja. Ne kasvavat ulkona, luontaisina, puutarhoissa.

Sähkön hinta puhuttaa, mutta kasvien valoista emme tingi, sillä ne valaisevat samalla huoneita eli pääasialliset valomme ovat samalla kasvien valoja. Kasvit on valaistu tehokkailla ja päivänvalosävyisillä valoilla (4000-6500 K). Jatkos-valaisimet ovat hyllyillä käteviä, led-nauhat samoin, raksaledit valaisevat tehokkaasti ja melko edullisesti.

Siispä tervetuloa talvi, olkoon vain pimeää, kylmää ja vesi-, räntä- tai lumisateista ulkona. Puutarha saa nyt ansaitun leponsa, samoin puutarhuri. Vehreän vihreä sisäpuutarha siivittää kevyesti pimeän vuodenajan yli.

Hibiscus 'Dainty Pink' on hehkeä ilmestys ja ahkera kukkimaan. 

Korkeat rungolliset kiinanruusut 'Dainty Pink' Ja 'Dainty White'/'Swan Lake' kukkivat vielä innokkaasti. Pian on aika leikata kasvustoa hiukan. Keskitalvella kukinta hiipuu, mutta satunnaisia kukkia putkahtelee pitkin talvea valoisassa ja viileähkössä yläkerrassa. 

Kuin kaksi joutsenta lammella 'Swan Lake', toiselta nimeltään 'Dainty White'.

Tomaatti hyppäsi pussiin ja pakkaseen

Kasvatamme kasvihuoneessamme kaikenlaista, mutta eniten erilaisia tomaatteja. Vuosien varrella mukaan on valikoitunut herkullisia lajikkeita, joita ei kaupasta saa. Syötävää siis riittää ja loput pannaan pakkaseen. Nyt on meneillään loppusuora eli sisälle loppukypsymään saapuneiden pakastus.

Kirsikkatomaattien pakastaminen on suoraviivainen homma: valitaan tomaatit ja laitetaan ne pakastepussiin. Se on siinä. Isot tomaatit leikkaan poikki ja pinoon ja sitten pussiin. En keitä, paista, paseeraa, soosita enkä mitään muutakaan. Pussiin vaan ja menoksi. Näin on meillä tehty jo vuosia.

Kokonaisena tai lohkona pakastukseen on syynsä. Haluamme näistä omista tomaateistamme sen parhaan asian irti eli tuoretta tomaatin makua. Jos haluaa johonkin käyttöön nopeasti uhkean makuista tomaattipyreetä, sitä saa alle eurolla kaupasta. 

Pakastettu kirsikkatomaatti pitää hyvin muotonsa ja hiukan kohmeisena sen voi leikata halutessaan puoliksi, jos haluaa esimerkiksi piiraan päälle. Pastakastikkeissa napakat kirsikkatomaatit pysyvät kokonaisina liemessä ellei niitä tarkoituksella litistä lastalla PUM! puhki.

Pakastettuja tomaatteja meillä on isosa arkkupakastimessa niin paljon, että riittää pitkälle kevättalveen ja me tosiaan syömme tomaattia! Ai mihin me niitä käytämme niin paljon? Pizzan päälle, suolaisiin piiraisiin, pastakastikkeisiin, patoihin, kylmien kastikkeiden ja dippien pohjaksi, kuumien kastikkeiden pohjaksi, uunipellille juuresten, vihannesten ja yrttien kaveriksi...mihin vain!

Eri tomaateissa on paljon erilaisia makuvivahteita. Esimerkiksi 'Muddy Waters' on vihreän tumma ja raikas tomaatti, jonka makumaailma on mainio vaikkapa kasvisvartaiden valeluun tehdyn soosin pohjana. Surautan sauvasekoittimella pussillisen 'Muddy Waterseja', tuoretta inkivääriä, chiliä, valkosipulia, vaihtelevasti yrttejä, soijaa ja hiukan sokeria.  

Raatokukka pörröpuvussaan

Raatokukkiin kuuluvan Stapelia hirsutan kukka on nimensä mukaan karvainen. Sopii jotenkin viilenevään syksyyn, että kukkakin pukeutuu lämpimiin pörrövaatteisiin. 

Raatokukat ovat ihan mahtavan helppoja ja hauskoja kasveja. Näiden mehikasvien ulkomuoto on graafisen selkeä ja kasvutahti ripeä. Ja mikä parasta, kukkia putkahtaa helposti, erilaisten raatokukkien kukat ovat todella kauniita. Hienoja värejä ja muotoja!

Sitten se haju...pitäähän raadon haista, eikös? Kuvailisin raatokukan hajupalettia hiukan huumorilla näin: "kuin sekajäteroskis helteellä".

Onneksi tai ikävä kyllä hajun suhteen pitää tuottaa pieni pettymys. Ei kohua. Ei draamaa. Raatokukan haju on vähän kuin urbaanilegenda eli suuresti suurenneltu huhupuhe. 

Ihmiset haistavat hajut ja tuoksut hyvin eri tavoin, mutta tämä on minun, perheeni, ystävieni ja myös monien mehikasveja harrastavien kasvikavereitteni havainto: mieto haisu tuntuu, jos vie nenän ihan kukan lähelle. Huoneessa ei välttämättä havaitse, että jokin raadoista on alkanut kukkia. 

Kun kukkien hajusta puhutaan, vertailun vuoksi voisin ottaa esille posliinikukat eli Hoyat. Niiden kukat saattavat tuoksua aivan päätäsärkevän hirvittävän voimakkaasti, jopa niin päällekäyvästi, että kukat on leikattava pois tai vietävä kasvi evakkoon asuintiloista. Jotkut Hoyat haisevat myös erittäin pahalta, esimerkiksi hikisiltä sukilta.

Mutta hetkinen...hiukan draamaa liittyy raatokukkaankin. Kärpäset rakastavat niitä ja menevät innokkaasti tutkimaan kukkia. Onkohan tämä jokin herkullinen raato...

Tuleen tuijotuksen autuus

Arki tai pyhä, syksystä eteenpäin aamu alkaa näin: tulet pönttöuuniin. Pehmeä lämpö leviää pian ilmalämpöpumpun siivittämänä koko alakertaan. Sieltä se vaeltaa portaita ylös fysiikan lakien mukaisesti. Samalla myös piipunjuuri-muuri lämmittää yläkertaa. 

Illalla töiden jälkeen on vuorossa ihana rituaali, johon en ikinä kyllästy. Puuhellan lämmitys ja tulen katselu on zen, ilo, etuoikeus, rauhoittumisen hetki, silkkaa suloista lämpöä ja nautintoa! 

Joskus se on myös haaste, kun tietyt sääolosuhteet pussauttavat savut sisälle. Siihenkin on kikkansa, joka on vuosien varrella opittu. Alkuun kävi joskus niinkin, että koko sakki seisoi ulkona räntäsateessa vuotavia silmiä pyyhkien ja köhien, savua syöksevä tuli sammutettiin heittämällä vettä pesään. 

Tuoksumeloni 'Queen Anne's Pocket Melon'

Pirteä oranssinkeltainen väri, samettisen tuntuinen pinta ja mikä hurmaava tuoksu! Tämä kulttuuriperintökasvi tunnettiin jo 1700-luvulla. 

Maku on hiukan erikoisempi kuin esimerkiksi hunajamelonissa. Kaikki eivät mausta pidä, mutta minä kohtelen tätä pientä melonia vähän samaan tapaan kuin viidakkokurkkua. Ei sen kasvatus mitenkään välttämätöntä ole, mutta joka vuosi huomaan laittavani muutaman itämään.  

 'Queen Anne's Pocket Melon' menikin jatkoon heti ensimmäisen viljelykesän jälkeen ja tänä kesänä sitä kasvatettiin taas. Hurjan tuottoisa kasvi ja ehtii myös valmistua hyvin. Kylvin samaan aikaan esikasvatukseen kuin kurkut. Melonit roikkuivat syyskesästä sinnikkäästi jo aika hailakoiksi käyneissä lehdissä, mutta silti ne kypsyivät yksi toisensa perään. 

Hibiscus-puun alla

Syksy saapuu, mutta sisällä voi vielä istuskella kukkivan Hibiscus-puun alla. Kiinanruusujen kasvuvoima ja kukkimisinto ovat ihan mahtavia, kunhan valoa vain riittää ja lannoitus on kohdillaan. Kesällä kasvarissa tämän 'Rose Queen' -yksilön lehtien värit olivat niin upeita, että kukkia ei kaivannut kukaan! Nyt päivien lyhetessä värit alkavat hiipua. Pian on enimmät kukat kukittu, talvella niitä putkahtelee vain satunnaisesti, kun lannoituskin lakkaa. Talvea kiinanruusuni viettävät viileähkössä ja keinovalojen alla.

Kiinanruusu valaisee kuin aurinko

Keltaiset kiinanruusut ovat ihan erityisiä. Kun valtava kukka avautuu, alkaa aurinko paistaa sisällä, vaikka ulkona olisi se kaikkein sateisin ja pilvisin syyspäivä. 

Kriikunaa, kriikunaa!

 No niin, sitten alkoi tulla kriikunaa! 

Kymmenen vuotta sitten istutettu kriikunapuu on tähän asti suonut meille yhteensä noin kymmenen kriikunaa. Se ilmeisesti halusi vakiintua kasvupaikalleen ensin kunnolla, eikä takapakeiltakaan vältytty. Yksi paha hellekesä kuivatti puoli latvusta, ei voitu valuttaa kaivoa tyhjäksi kriikunapuun juurelle. 

Kymmenen vuotta siinä siis meni kunnes, zadam! Tänä vuonna satoa tuli 25 litraa! 

Nyt olen keitellyt satoa erä kerrallaan suuressa kattilassa puuhellalla. Pehmenneet kriikunat hurautin sähkövatkaimella, jotta kaikki hedelmäliha irtoaa siemenistä. Ja sitten alkoi kärsivällisyysharjoitus eli siementen poimiminen reikäkauhalla ja sormin nyppien... Noh, ei siinä nyt niin kovin kauan mennyt.

Palkkioksi tuli upean väristä sosetta, joka päätyi pusseissa pakkaseen. Siitä syntyy myöhemmin chilien, inkiväärin ja Intian mausteiden kera muhevan tulista chutneyn tapaista hilloa. Sitä käytetään monen ruoan valmistusvaiheessa pohjamakuna ja valutellaan vielä lisää lautaselle.

Kiinanruusut kasvarista sisälle

Kun edessä on pitkä pimeä vuodenaika, näitä syksyisiä kuvia on kiva katsella. Sesonkien vaihtelu kaikenlaisine kasvipuuhineen on välillä aika hektistä, mutta mukava asia. Tässä suurimmat eli rungolliset kiinanruusut matkaavat kasvarista sisätiloihin. Oikeanpuoleisin on teehibiscus eli Roselle eli Hibiscus sabdariffa. Siiri valvoo toimintaa.