Puutarha + koirat = vekkuli yhtälö

 Miten sopii yhteen puutarha ja koirat? Kiitos kysymästä, oikein erinomaisesti. Kunhan puutarhuri ottaa rennosti. Välillä voi tulla näkemyseroja, minne se kuoppa kaivetaan ja pitäisikö kananakakka pitää maassa vai suussa. Koirien ikä tietysti vaikuttaa toimeliaisuuden määrään. Aikuiset jo enimmäkseen tietävät käytössäännöt, pentu antaa palaa.

Venäjänmustaterrieri Hulda arvostaa 'Sarah Bernhardtia'

Täydellisyyttä hipova kevätpuutarha. Kuka neropatti jätti multapussit pihaan, jossa on raisu pentukoira... jep, minä. 

Avaan tässä samalla hiukan lisää kuvan fengshuita. 5 neliön vanhaa pikkukasvaria päin on juostu leikin tiimellyksessä, köynnösteline lenkottaa. Mietinkin, että mistä se oudosti tömähtävä PUM! kuului...Kuvan keskellä on vetovoimainen katseenvangitsija, joka koostuu tiilistä, salaojaputkista, vänkyröistä (joo, juostu on näitäkin päin) aidoista, erilaisista puutarhavälineistä ja muista esineistä. Ne yrittävät pitää em. pentukoiran pois pionin ja leimujen juurilta. Yrittävät.

Moi emäntä, mä kaadoin aidan! Mä olen TAAS täällä leimujen joukossa kaivelemassa! Ai oliko se kesällä niin, että tänne ei saanut tulla? Mutta nythän on jo talvi. Se on eri asia. Ai ei ole vai? Oho, kummat säännöt täällä.

Kattokaa nyt tarkkaan likat, meidän isäntä näyttää mallia. Noin kaivetaan ihan järjettömän iso kuoppa.

Kuoppien kaivelua on nyt treenattu siinä määrin, että raparperin taimi on pantu häkkiin. Se kummastuttaa Taikaa, kuten myös se, että häkkiä ei saa millään maasta irti. Koska se on juntattu telttakepeillä tiukkaan maahan. Raparperi voitti tämän erän.

Matte kuule, täällä taitaa olla ainakin kahta sorttia timjamia, sitruunalla ja ilman. Ja olisikohan lisäksi oreganoa ja iisoppia. Kyllä näin on! Säädin samalla vähän päätylautaa, jos sopii?

Niin, oliko jotain asiaa? Yhtään en ole muhjannut mutaa suuhun.

Räiskis vaan, hiukan hipaisi karvajalka pelakuuhyllyä. Se on sitten ruukunvaihdon aika ja samalla tuli kätevästi salaojitusmateriaalia useammankin ruukun pohjalle. 

Ha-haa, sata lasissa taka-aidalle. Emäntä tulee kasvarista ja sillä on aina meille kurkkua!

Eihän se haittaa, että samettikukan kaivelee syksyllä pihan perälle unohtuneesta ruukusta ja tuo tupaan tarkempia tutkimuksia varten? Mitä sillä enää tekee muutenkaan muka? Se on matte kuule YKSIvuotinen kukka, ei perenna. Nih.

Taika ja hirvi. Pehmot ovat myös ahkeria puutarhan käyttäjiä.

Puutarhahommissa pehmokin tuhjaantuu, joten pesukeikka napsahtaa aina toisinaan.

*****

Blogin kuvissa on koiriamme ja sattumuksia vuosien varrelta. Tällä hetkellä perheenjäseniämme ovat venäjänmustaterrieri Taika ja cane corso Siiri. Meillä koirille ei suututa epäreilusti eikä karjuta. Jos koira tekee väärin, ihmisten on yleensä syytä katsoa peiliin. Jos koira ei tajua, mitä siltä halutaan, ihmisen kannattaa opetella selittämään ja opettamaan toisella tavalla ja vaikka kolmannella jne. Pentu oppii ajan kanssa, kun sitä opetetaan positiivisen vahvistamisen kautta. Raisun pennun energia ohjataan toisaalle sallittuun tekemiseen. 

Aina välillä tietysti sattuu ja tapahtuu.  Jos puutarhuri haluaa elää koirien kanssa samassa kodissa ja pihassa, oma toiminta kannattaa sopeuttaa ja ajatella tilanteen mukaisesti. Pentukesänä voi olla piha vähän erilainen kuin seuraavina. Voi aidata, suojata, opettaa. Mutta jos haluaa, että kaikki on tiptop, kuten aina ennenkin, sitä tekee vain oman elämän tarpeettoman hankalaksi, sillä koko ajan pitää sitten komentaa, kieltää, käskeä ja surra jotain kuoppaa pihassa. Meillä on päätetty, että se on ihan turhaa.

Rennosti ja iloisesti vaan ja maalaisjärjellä. Zen.

 

Karismaattisen komeat Epicactukset

 Voiko jokin kasvi olla karismaattinen? Siis aivan erityisen valovoimainen, viehättävä, vakuuttava ja filmaattinen. Vastaus on ehdottomasti kyllä! Sellaisia ovat monet lehtikaktukset. Tämän postauksen kuvissa komeilevat erityisesti Epicactus hybridit.

• 

  
  
• Epicactus hybridi 'Curt Backeberg'

Hybridin nimi tekee kunniaa Curt Backebergille (1894-1966), joka oli saksalainen kasvitieteilijä ja puutarhuri. Hänet tunnetaan varsinkin kaktusten kerääjänä ja luokittelijana.

Nuoret Epicactukset eli meidän kesken ihan tuttavallisesti epit vaan, kiikkuvat kesän kasvihuoneemme kattoon kiinnitetyissä kourumaisissa kaukaloissa. Tässä on vain osa epeistämme. Hellekesän ajan kasvihuonetta varjostetaan harsoilla, sillä nämä kasvit eivät viihdy lainkaan suorassa auringon porotuksessa. Muualla maailmassa kuumassa ilmastossa lehtikaktuksille rakennetaankin varjotaloja. Kastelen pienissä muoviruukuissa kasvavat epit perusteellisesti läpimäräksi ja annan juoda noin 15 min. vettä. Sitten kasvualusta saa taas kuivua. Kastelutiheys riippuu vuodenajasta. Helteellä juodaan paljon ja usein.

(Kuvan lähde: Kenpei, Wikimedia Commons, via CC BY-SA)

Suora auringon porotus aiheuttaa stressireaktion, joka näkyy lehtikaktusten lehtimäisiksi litistyneiden varsien punertumisena. Punainen väri kertoo, että kasvin solunesteeseen on alkanut erittyä suojaavaa antosyaania. Antosyaani suojaa kasvia mm. uv-säteilyltä, kylmyydeltä ja kuivuudelta. Siispä kun me ihailemme esimerkiksi lehtikaktuksen punertavaa "kesäväriä", kasvilla on olosuhteiden aiheuttama stressi, jolta se pyrkii suojautumaan.

Tästä se lähtee. Komea satsi pistokkaita on saapunut Saksasta. Olen hankkinut useimmat Epicactus hybridini täältä: https://www.facebook.com/EG.SteffenLatniak/. Uskallan suositella, sillä pistokkaat ovat olleet aina moitteettoman komeita ja terveitä.

 

Pistokkaat kasvavat 10 cm:n muoviruukuissa ja näin pienessä ruukussa ne kasvavat minulla melkoisen isoiksi kasveiksi asti. Kasvualustana on kaarnaa, rahkasammalta ja lannoittamatonta kasvuturvetta, hieman kookosta. Kasvualusta on äärimmäisen kevyt ja nopeasti vettä läpäisevä.

Ja sitten tärkeä asia: kun ei ole juuria, ei juoda vettä. Juuretonta pistokasta ei siis hukuteta veteen. Juurelle voi hiukan suhauttaa sumutuspullolla kosteutta silloin tällöin. Kun juuret ilmaantuvat, saa alkaa maltillisesti kastella. Sen kyllä huomaa, kun pistokas nappaa kasvualustaan kiinni ja alkaa ilmaantua uutta kasvua.

'Whirligig'

Miksikö epit ovat niin komeita kasveja? Valtavilla lehtimäisillä varsilla varustettu kasvi on jo itsessään jylhä ilmestys. Epit eivät söpöile pikkusievinä, kuten vaikkapa saintpauliat. Ne eivät myöskään ole olemukseltaan täydellisiä vaan kasvussa näkyy korkkiintumista, toispuoleisuutta, harottamista, ilmajuuria, elämän jälkiä. Kaikki eivät tästä pidä, mutta minusta täydellisyys on täydellisen tylsää. Sen sijaan särmikkyyden ja kauneuden vuoropuhelu on äärimmäisen viehättävää.

'Sympatico'

Katselenkin epikokoelmaani tyytyväisenä ympäri vuoden. Mutta onhan se sykähdyttävä hetki, kun rumankaunis kasvi alkaa tehdä herkkiä nuppuja. Ja sitten...sieltä avautuu suuri ja hehkeä kukka.

'Show Boat'/'Showboat'. 

****

Mikä ihmeen Epicactus?

Moni miettii mielessään, että eikös nämä jalostetut lehtikaktukset olekaan enää Epiphyllum hybridejä vaan Epicactus hybridejä? 

Mm. kansainvälisen Epiphyllum fb-ryhmän ylläpitäjä Michael Guillot on avannut keskustelun (8.6.) siitä, että nykyään suurimmalla osalla hybrideistämme on selkeä Disocactus-vaikutus. 

"On hyvin vähän rekisteröityjä hybridejä, jotka ovat seurausta risteyttämisestä Epiphyllum-lajin kanssa. Luku olisi jossain 3-5 prosentin tienoilla. Nykyään onkin asetettu sille kannalle, että  koska nämä kasvit ovat epifyyttejä (päällyskasveja) ja niillä on mitä suurimmassa määrin Disocactus-vaikutus, on järkevää kutsua hybridejä nimellä Epicactus." Epifyytti + Disocactus -sanoista yhdistelmä siis. 

Kasvitiede on vääjäämätön, jos risteytyksessä kerran ei ole juurikaan Epiphyllum-vaikutusta, nimitys on väärä. Muutosvastarintaakin esiintyy ja sitä selittää paljolti kaupallisuus. Monen lehtikaktuksia jalostavan ja myyvän firman vakiintuneessa nimessä on sana Epiphyllum. 

Epiphyllum-suku pitää siis sisällään aitoja lajeja, ei risteytyksiä, tähän on päädytty. Myös joitain lajeja on kasvitieteen geenitutkimuksen kehittymisen myötä luokiteltu uudestaan ja siirretty Epiphyllum -suvusta Disocactuksiin. 

Pahuksenmoinen peikonkämmen

 Joskus sitä saa nerokkaita ideoita. Kuten että on hyvä idea adoptoida jo suurehkoksi ehtinyt peikonkämmen. Siis kasvi, joka muistuttaa helikopteria kasvutavaltaan eikä paljon puutu ettei kooltaankin. 

Tämähän on ihan näppärän kokoinen kasvi, mahtuu kukkatasolle...Tarina alkoi suunnilleen tästä kokoluokasta. Edellinen omistaja oli leikannut kasvia rajusti, jota ihmettelin ja ehkä hieman paheksuinkin mielessäni tuolloin. 

Okei, sillä lailla. Uusia lehti tulee aika reippaaseen tahtiin ja vanhemmat lehdet eivät pysykään siivosti nipussa kohti taivaita vaan kaartavat sivusuuntaan kuin jättimäiset siivet. Tai siis peikonkämmenet. 

Mikäs siinä. Hyvinhän se mahtuu, tosin ei enää kukkatasolle vaan ylös hyllylle. Minnekään silmän tasolle pöydälle se ei sovi, koska emme satu asumaan kirjastossa, terveyskeskuksessa emmekä edes minimalistisessa avoimen pohjakaavan 200 m2:n nykytalossa.

Peikolla on isot kämmenet.   

Täältä sitä pusketaan vartta, lehteä ja juurta tulemaan! Yksi poikanenkin on tullut tehtailtua juurelle.

Tehtävä suoritettu, katossa ollaan! Mihinkäs päin seuraavaksi pitäisi kasvaa? Välikaton läpi yläkertaan? Tarina peikonkämmenestä kertoo hyvin siitä suuruudenhulluudesta, jolla huima kasvi-intoilija (siis minä) suhtautuu kasvien hankintaan: "IHANA! kyllä, otan, haluan, tänne vaan, kyllä mahtuu, ai on tosi isoksi kasvava, juu-juu mahtuu-mahtuu!" 

Lopulta peikonkämmen ajautui sivuraiteelle eli senkin viereen nurkkaan pikkukaapin päälle. Siellä se leijutteli kämmeniään borderterrierimme lepotuolin päällä. Valoksi sai kelvata ilta-aurinko. Todellisuus alkaa tulla vastaan. Tässä yli satavuotiaassa talossa on noin 12 m2:n huoneita. Ei suurta avaraa tilaa jättikasveille. Tai olisi varmaan 1-3 jättikasville, mutta minne ne kaikki muut sitten laitettaisiin?

 Ja vielä vertailun vuoksi peikonkämmen silloin, kun se vielä mahtui kotiimme. Sama paikka, kun edellisessä kuvassa. Nyt kasvi on jatkanut matkaa kohti avarampia maisemia eli kotiin, jossa se mahtuu ojentautumaan koko komeuteensa.

****

Peikonkämmen eli pariliuskavehka on yksi niistä kasveista, joiden tieteellisessä nimessä on tapahtunut muutoksia. Muutokset johtuvat tietysti siitä, että kasvitiede tutkimusmenetelmineen kehittyy kaiken aikaa. Kasveja siirtyy totutusta toiseen sukuun määrityksen tarkennettua.  Peikonkämmenen tieteellinen nimi on ollut vuodesta 2018 lähtien Thaumatophyllum bipinnatifidum (ent. Philodendron selloum/bipinnatifidum).

Tuulien talo puiden katveessa

 Kotiseudullamme on suuria korkeuseroja ja ikivanhaa kallioperää. Melkein vuoristolaisia siis ollaan. Talo katselee avaraa maisemaa korkealla mäen päällä, alapuolella on pelto ja jokimaisema. Täällä tuulee 'aina', talvella vihmoo lunta vaakasuoraan, kesällä aurinko porottaa. Onneksi on puita!

Yli satavuotiaan talon pihapiirissä on ikivanhoja puita.

Vallitsevat tuulet saapuvat suoraan taloon suurilta peltoaukeilta. Hellejaksoina tämän tammen tarjoama apu on todella arvostettavaa ja säästää myös rahaa, jota viilennykseen kuluisi.

Rankkasade kohisee ja suhisee tammen lehvästön läpi.

Puutarhuri kiroaa janoisia koivuja, joiden juuret yltävät joka paikkaan. Mutta keväällä se unohtuu! Voiko mikään olla ihanampaa, kuin riemukas lintukuoro ja hiirenkorvilla olevat koivut.

Suuret puut tuulisella tontilla ovat aina mahdollinen riski. Tämän tontin puiden kunnon totesi arboristi-metsuri noin vuosi sitten. Kolme lahoa koivua kaadettiin eri puolilta isoa tonttia.

Maakellarin kupeessa kasvavaa oikea entti, valtava haapa. Sen pinnalla kasvaa kaunista haavankeltajäkälää (Xanthoria parietina).

Malabarinpinaattiota joka kesä

Puutarhurin kevät alkaa siitä, mihin syksy päättyy. Sadonkorjuun, säilönnän ja kaiken talviteloille laiton jälkeinen puutarhaähky kestää viikon pari ja sitten mennään taas! Kevät orastaa jo mielessä. Ensin kirjoittelen kylvösuunnitelmiini suosikit. Sellainen on malabarinpinaattio eli malabarinpinaatti (Basella alba 'Rubra').

Malabarinpinaattio köynnöstelee monen metrin korkeuteen kasvihuoneessa. Kasvi kuuluu basellakasvien heimoon ja pinaattioiden sukuun eli ei pinaattien sukuun. Yleisesti käytössä oleva nimi malabarinpinaatti on kuitenkin helposti ymmärrettävä, sillä kasvia käytetään pinaatin tapaan.  

Malabarinpinaattion lajike 'Rubra' on todellinen silmänilo ja väriläiskä kasvarissa. Perusmalli eli pelkkä Basella alba on vaatimattoman tasavihreä ja kukat ovat valkoiset.

Taimiruukustaan isompaan ruukkuun päätynyt aloitteleva köynnös kurottelee jo siihen malliin, että pian se pääsee kasvarin kasvupenkkiin kasvamaan. Hellejaksoina kasvi on niin janoinen, että sen palvelija eli minä saisi seisoa lorottamassa vettä ruukkuun tämän tästä. Kasvupenkit ovat maapohjaisia, kosteus säilyy paremmin.

Malabarinpinaattio on yksi suosikeistani monesta syystä. Ensinnäkin se on todella kaunis katsoa kokonaisuudessaan: lehdet, varret, kukat, villisti kurotteleva kasvutapa. Se on myös erittäin helppo kasvatettava ja hyvin nopeakasvuinen itämisen ja pikkutaimivaiheen jälkeen. Kylvän tämän kasvin maaliskuun alussa. 

 

Kasvatan malabarinpinaattiota nykyään kasvarissa, koska olen huomannut sen viihtyvät siellä paremmin kuin tonttimme kasvulavoissa. Sitä paitsi se on kätevää! Se on nimittäin meikäläisen pikalounas: napsin ylimpiä versoja suoraan suuhun puuhaillessani kasvarissa. Ja samallahan se tulee sitten latvottua. Muuten tätä mainiota hyötykasvia päätyy mm. wokkipannulle, uunimunakkaaseen ja tuoreena salaattiin. Vanhimpia lehtiä ei tee mieli syödä, suuntuntuma on hmmm...mössöinen.

Syksy ei suinkaan vähennä malabarinpinaattion kauneutta, sillä se saa ruskavärin. Kiiltävän mustien marjojen kätköissä on siemeniä.

Sisäsuihkulähteen solinaa

Kasvien keskellä pulppuileva sisäsuihkulähde on katseenvangitsija, mutta ei pelkkä sisustusjippo. Veden liikkeen katselu tunnetusti rentouttaa ja saa ajatukset soljumaan levollisina. Virtaavan veden ääni taas tuottaa kuulomuistikuvia ja kertoo kesästä. Se on puron solinaa ja aaltojen liplatusta. 

Sisällä soliseva vesiaihe on mainiota lääkettä kesän kaipuuseeni. Kesäajan pieni suihkulähde viettää  senkin uumenissa ja syksyllä se kaivetaan sieltä esille. Parhaimmillaan pieni solisija onkin talven tullen, kun luonnonvedet jäätyvät ja luonnon äänimaailma muutenkin hiljenee. 

Ulkona marraskuu paiskoo vettä puuskatuulen voimalla päin ikkunoita. Nyt on mitä paras hetki myysäilylle (ruots. mysig, mukava, viihtyisä, kotoisa). 

Halutessaan oman kodin pienessä vesiaiheessa voi nähdä linkin kauas historiaan. Kiinan taolaiset mestarit tutkivat jo tuhansia vuosia sitten luonnon/ympäristön ja ihmisen vuorovaikutusta. Syntyi fengshui (tuuli ja vesi), joka pyrkii ihmisen hyvinvoinnille mahdollisimman suotuisaan rakennettuun ympäristöön. Pulppuileva vesi symboloi elinvoimaa. 

 

Kätevän kokoiset vesiaiheet on helppo koota ja puhdistaa.  Sisälähteiden ääni on todellakin vieno ja hiljainen solina, ei mikään äänekäs lorina. Katkaisijasta on helppo napsauttaa suihkulähde pois päältä eli hiljaiseksi halutessaan. Tämä malli on keramiikkaa, mutta markkinoilla on jokaiselle jotakin: kiveä, komposiittia, ruostumatonta terästä.

Puhdistus sujuu nopeasti. Sähköjohto irrotetaan pistorasiasta, sisäsuihkulähde nostetaan tiskipöydälle ja vesisäiliö irrotetaan erilleen. Imukupilla altaan pohjaan kiinnitettävä pieni uppopumppu nostetaan pois. Allasosa ja koristeosat harjataan tiskiharjalla. Uusi vesi altaaseen ja sillä selvä! Vesiaiheen perusylläpito ei vie aikaa, uutta vettä vain lorautetaan kannulla altaaseen haihtuneen tilalle. 

*****

Kuvissa on Pisa vesilähde. Se on ostettu täältä: 

https://vesilahde.fi/keraamiset-vesiaiheet