"Minttuliisukasta" kasvaa bonsai

Monet liisukat eli liisankukat (Plectranthus) ovat yleisiä huonekasveja. Ihanasti mintulle tuoksuva Plectranthus ernstii on niistä ehkä vähän vieraampi. Siitä on helppo kasvattaa kaunis bonsai.

Liisukoiden sukuun kuuluu 85 lajia, ja läheskään kaikille ei ole keksitty/annettu suomenkielistä nimeä. P. ernstiikin erottuu muista liisukoista vain tieteellisen nimensä perusteella eli se on vailla suomenkielistä tarkempaa nimeä. 

Olen omatoimisesti antanut sille lempinimet  "minttuliisukka" ja "bonsailiisukka" tai kodikkaasti "Ernesti vaan". Englanniksi kasvi tunnetaan nimillä Bonsai mint, Caudexed Plectranthus, Bonsai spurflower.

Tämän liisukan" kasvuvoima on valtava. Isomman bonsain juurelle on putkahtanut taas sivuverso. Yleensä leikkelen sellaiset heti alkuunsa pois, mutta nyt kokeilin, miten äkkiä se kasvaa. Ei mennyt pitkää aikaa! Tämäkin sivuvipsaus päätyi pistokkaaksi ja omaan ruukkuunsa.

Tästä se lähtee! Terhakka bonsain aihio valmiina tositoimiin. Kun korkeutta on haluttu mitta, voi alkaa karsimaan, latvomaan ja muotoilemaan. Aloitan poistamalla alimpia lehtiä, jotta runko paljastuu. Ne irtoavat helposti kevyesti taittamalla, ei tarvitse siis kiskoa ja vahingoittaa vielä kunnolla puutumatonta runkoa. Lopuksi latvon; nipsautan latvan poikki ihan ylhäältä, ettei pituutta menetetä.

"Minttuliisukka" parin kolmen vuoden ja monen latvomisen jälkeen. Tuuheutta ja haluttua muotoa tehdään leikkaamalla. Uutta kasvaa vauhdilla. Taustalla pistokkaita vesikupissa. Juuret ilmaantuvat alta aikayksikön.

Runko puutuu hienosti, caudex on koristeellinen. Koska bonsairuukut ovat matalia ja multatilaa vähän, raskaslatvuksinen kasvi voi pyrkiä kippaamaan nurin. Juurelle asetellut kivet ovat paitsi koristeellisia, myös käytännöllisiä pidellessään kasvia suorassa (tai halutussa asennossa) ja ylipäätänsä pystyssä.

Latvuksen on annettu tässä kasvaa leveäksi, joten haihdutuspintaa on reilusti. Minttuliisukka juokin hämmästyttävän paljon vettä. Se kannattaa huomioida, että bonsairuukussa kastelutahti on todella tiheä. Kasvi kyllä ilmoittaa selkeästi, jos vettä on tarjoiltu liian vähän: lehdet lurpsahtavat. Mikäli vesipaasto ei ole kovin pitkä, kasvi toipuu kyllä. Ravinteita on hyvä antaa varsinkin kesäaikaan. 

Tyypilliset liisukan kukat. P. ernstii kukkii bonsainakin helposti. Kasvi on erittäin terve, ihanan raikkaan tuoksuinen ja helppo kasvatti. Bonsaiksi kasvattaminen on mukava projekti, joka ei vie vuosikausia vaan valmista kaunista katseltavaa alkaa syntyä melko nopeasti. 

Jos pitäisi keksiä joku huono ominaisuus kasvissa, niin se voisi olla herkästi irtoavat rapsakat lehdet. Siitäkään ei ole mitään haittaa, kunhan sijoittaa kasvin rauhalliselle kasvupaikalle. Ei siis esimerkiksi ikkunalle, jonkä äärellä häärällään aamuin illoin vedellen verhoja pois ja kasvi ottaa joka kerran osumaa.

*****

Mikä bonsai?

Bonsai (jap.) eli 'ruukkuistutus' vangitsee pienen palan maisemaa minikokoon. Ruukuissa kasvatetut puut muistuttavat lajitovereitaan, mutta pienoiskoossa. Bonsait ovat tärkeä osa puutarhataidetta, jonka arvellaan syntyneen noin vuosina 2200–255 eaa. Muinoin bonsaitaiteilijoita pidettiin velhoina, jotka pystyivät kutistamaan kokonaisia kyliä ja metsiä! 

Perinteisen bonsain vaalija noudattaa harrastuksessaan tarkkoja ikiaikaisia sääntöjä. "Minttuliisukan" suhteen luovuus saa kukkia vapaasti. Elävien taideteoksien luominen on hauskaa ja kiehtovaa. Osa hauskuutta on kauniin ruukun valitseminen sekä kasvin juurelle tehdyt kivi- yms. asetelmat.

Värikylpyyn nokkosten kyydissä

 Vuoden pimein päivä ja siihen päälle sankka sumu, mutta eipä hätää. Nyt hypätään jalat edellä värikylpyyn! Täältä rävähtää harmauden vastalääkkeeksi ilmoille väri-ilotulitus, kooste menneiden kesien kasvateistani.  Värinokkonen eli isokirjopeippi (Solenostemon scutellarioides) -otsikon alle mahtuu huikea värien, lehtimuotojen ja kasvutapojen karnevaali.

Minä ja viitisen vuotta vanha 'Gilda'. Kasvista tuli kauniin puumainen, varsi oli vankka ja puutunut. Lopulta 'Gilda' ei enää saanut värejään takaisin talvilevon jäljiltä vaan taantui haaleaksi. 

Taidankin aloittaa ensi kesänä uuden 'Gildan'. Se on vaan niin uskomattoman upea. Tässä kuvassa on kovassa auringossa kesää viettävä kasvi, lehdet ovat paikoin uhkean tummanpunaisen kirjavat.

Yksi suursuosikeistani, 'Main Street Rodeo Drive'. Viileää violettia ja raikasta vihreää. Tämä ainakin pitää olla meillä joka kesä kasvamassa.

Tämä setti noideja oli mainio bongaus rautakaupan puutarhamyymälästä.

Kokoelma niitä tavallisimpia värinokkosia. Siemenpusseja voi ostaa mistä vain puutarhamyymälöistä ja rautakaupoista.

Ostin viime keväänä setin siemeniä kokeneelta värinokkosharrastajalta, joka tekee omia risteytyksiä. Näin hurmaavat goottilaiset sävyt sieltä paljastui! Kuva ei tee oikeutta hienoille sävyille ja lehtien silkkisille pinnoille. Suosittelen lämpimästi fb:n ryhmää nimeltä Värinokkoset/Coleus Finland. Sitä kautta voi hankkia ja vaihtaa taas keväällä mielenkiintoisia siemeniä ja varsinkin pistokkaita.

Mitä sanotte, kaipaako joku tähän vielä väriläikäksi kukkia? Yksi tuolta alalaidasta vähän kurkkaakin. Värinokkosten valtti on siinä, että niiden koristeellisuus on lehdissä, eikä sidoksissa monesti hyvinkin rajalliseen kukinta-aikaan. Kaunista syntyy heti kukkia odottelematta. 

Ei värin aina tarvitse räiskyä. Hillityn hienostunut ihastuttaa.

Tai sitten voi räiskyä reippaasti.

Värinokkonen on ilmiömäisen helppo kasvi. Pistokas juurtuu vedessä pikavauhtia.

Talvehtimista ennen vedenpaisumusta

On ollut satumaisen kauniita talvipäiviä ja kipakkaa pakkasta. Eli kaunista, mutta hyvin hintavaa keliä. Vähän kuin nauttisi äärimmäisen kalliista ravintola-ateriasta, johon ei ole lainkaan varaa. Sähkö maksaa niin paljon, samoin polttopuut. Kuistilla talvehditaan nyt noin 10 asteessa. 

Rautahyllyllä on muun muassa Pelargonium polycephalum ja suosikkituoksuvani Pelargonium x fragrans sekä muutama  'Friesdorf', hehkuvan punainen minikokoinen klassikko.

Mutta ulkoillessa tulee sentään lämmin...hop-hop-hop...Ulkoilmaihmiset osaavat pukeutua sään mukaan. Liki samat kerrospukeutumisen konstit on nyt otettava käyttöön myös sisällä eli pässinpökkimää sukkaa sukan päälle, välikerrastoa ja muuta vermettä, että tarkenee tavallistakin matalammassa huonelämmössä. 

Päivä ennen vedenpaisumusta. Kun kipakka pakkanen vaihtuu vesisateeseen, tiedossa on takuuvarmat talvikumpparikelit. Päivän ohjelma onkin täten selvä: kasvari x 3 on vapautettava lumesta. Kevyen höntyinen pakkaslumi muuttuu kennoja runttaavaksi massaksi ennen kuin ehtii sulaa kokonaan. 

Aijai, lumikuormaa on. Kolmesta siivestä koostuva kasvihuone (40 m2), vasen siipi on eristetty niin, että siellä hoituvat taimikasvatukset. Tai siis ovat ennen hoituneet ja hoituvat tulevana keväänä, jos/kun suinkin raaskii lämmittää... Lämmitystä on kevään korvalla hoidellut sähköllä toimiva pieni kasvihuonelämmitin, mutta ensi kevääksi on hankittuna pieni kaasulämmitin.

 Kriikunapuu on... ylläri-pylläri!... suojattu korkealla ja vahvalla verkolla, vaikka se on korkeiden ja vahvojen piha-aitojen SISÄpuolella. Ei siis luulisi olevan vaaraa talttahampaista. Syynä moiseen tårta på tårta -tyyppiseen varusteluun on tarmokas nuori koiraneito, joka katkoo kuin majava puita ja niiden oksia. 

Yltiöpositiivisesta luonteesta on paljon hyötyä: Yrttitarhan ovesta kävellään jo (!) muutaman kuukauden päästä heräilevään kevääseen. 

Aaltoska organiseeraa

Puutarhurin talveen kuuluu välillä tyhjäkäyntiä. Kun ei voi möyhiä maata ja sää on kuin kylmä kaurapuuro, aina voi pikkuisen rymsteerata ja orgaaniseerata sisäkasvien sijoittelua. Ei paljon, ihan vähän vaan ja nopeasti...

Minä: Kuule olen vähän ajatellut, että mitä jos…    *katselee mietteliäänä ympärilleen*

Mies: Ei siirretä mitään.    *ei edes katse nouse sohvalta kirjan takaa*

Minä: Mistä tiedät mitä meinasin sanoa?

Mies: Tiedän. Ei siirretä mitään.

Minä: Jos ihan nopeesti…

Mies: Stop. Ei.

Minä:  Pöh.    *närkästynyttä tuhinaa*

Mies: Niin?  *laskee kirjan käsistään, koska dramaattinen huokailu vaan jatkuu*

Minä: Että jos siirrettäisiin tuon senkin ja ison kasvihyllyn paikkaa keskenään. Ovat yhtä suuria.

Mies: Suuria ovat tosiaan. 

Minä: Juu, yhtä suuret.

Mies: Miksi?!

Minä: Koska sillä lailla tulee paljon lisää tilaa kasveille.  *etsii rullamitan, elehtii vilkaasti käsillään, piirtää kaaria ilmaan, loikkii senkin luota kasvihyllyn luo ja päinvastoin esittäen tilan tulemista*

Mies: Miten voi tulla lisää tilaa, jos vaan vaihdetaan kahden samanmittaisen huonekalun paikkaa eri seinille?   *pyörittelee silmiään*

Minä: No kun se niinku tuntuu sitten silleen avarammalta ja sillä lailla niinku…ilmavammalta… *pyörittelee käsiä ilmassa ilmavasti kuin tuulimylly*

Mies: Haluat kuitenkin vaan huvikseen siirrellä tuhannen painavaa senkkiä ja vähintään sataa kasvia, että tulee vaihtelua, kun on mälsä ilma ulkona?

Minä: No ei…tai oikeastaan tavallaan juu, ja kun täällä olisi sitten paljon nätimpää ja jotenkin…  *mutisee loppuperustelut, koska huomaa että alkuperäinen tilantekopointti hukkui jonnekin*

Mies: Ei kyllä taas siirretä. Tiedätkö montako kertaa on siirretty tavaroita seinältä toiselle?! Nopeutettuna kuvanauhana se muistuttaisi jotain kummallista huonekaluvalssia.

Minä: Ei sitten.  *poistuu arvokkaasti rullamittoineen, kurkkii toki ovelta miten tilanne kehittyy*

Mies: No hyvä on, siirretään sitten!  *samapa tuo, on ainakin siirtelyrutiinia*

Minä: Jee, kivaa kulta! Siitä tulee tosi hauskaa!   *alkaa lappaa kasveja hyllyiltä pöydille*

Mies: Happy wife = happy life. 

Rahapuu on paratiisipuu

 Vanha rahapuu on arvokas aatelinen. Sen rouhea olemus henkii, että elämästä on nautittu jo pitempään. Joulun alla rahapuumme pukeutuu valoisaan juhlapukuun. Pieni patteritoiminen valosarja ei kasvia rasita.

Kesiään rahapuumme ovat viettäneet myös ulkona paljaan taivaan alla. Kovin sateisen kauden osuessa nostan ne katoksen alle etteivät juuret ota nokkiinsa pitkäkestoisesta vedenpaisumuksesta. Muuten ne pärjäävät paljaan taivaan alla, sillä tuulien, auringon porotuksen ja satunnaisen sateen vaihtelu hoituu karskilta kasvilta kyllä. Ruukussa en pidä alusvatia, vesi saa mennä nopeasti läpi. 

Kuvassa on se vuosi, kun rahapuu koki kilpikirvahyökkäyksen ja leikkasin sitä reilusti. Ötököiden rapsuttelu irti lehdistä olisi ollut huomattavan piinaava operaatio. Kasvi toipui hyvin.  

Crassula ovata ja kaverinsa Crassula ovata 'Hobbit' punaisessa ruukussa.

Pienikokoinen Crassula ovata 'Minima'. Tämä hybridi kasvaa vain 75 cm mittaiseksi, kun perusmalli hujahtaa kotikonnuillaan eteläisen Afrikan savanneilla jopa 3-metriseksi.

Rahapuissa on vankkaa ja graafista muotoilua.

Kasvin kotimainen lempinimi 'paratiisipuu' kertoo puumaisesta kasvutavasta ja kasvin ryhdikkäästä kauneudesta. Ison rahapuun latvus levittyy viuhkamaisesti, kuten Edenin puutarhan puut kuvissa esitetään. 

Tässä yksi rahapuistamme talvehtii talon viileällä pohjoisikkunalla, ilman keinovaloa. Kasvin suosio selittyykin osittain sen helppohoitoisuudesta. Äärimmäisen vähään tyytyvänä se ei helposti hermostu. Liikakastelu talvella lienee yleisin kuolinsyy. Silloin rahapuu alkaa heitellä lehtiään ja kokonaisia varsia ja saattaa lötkähtää kokonaan veteläksi. Kun juureen kurkkaa, mustan märäntynyttähän siellä sitten on. Jos siinä vaiheessa on vielä napakoita varsia, kannattaa ottaa pistokkaita. 

Rahapuu lähtee kasvuun vaikka yhdestä lehdestäkin. Lehti voi alkaa kehittää juuria vaikka pöydälle pudonneena eli lisäys on suorastaan ylihelppoa. Juuria ilmaantuu myös rahapuun varsiin, joten ne voi napsaista sopivasta kohtaa irti, antaa leikkauskohdan kuivahtaa umpeen ja laittaa sitten haluamaansa kasvualustaan kasvamaan.

Kastelen rahapuuni maltillisesti noin lokakuussa ja seuraavan kerran saatan tirauttaa desin vettä kevään korvalla maaliskuussa. Viime talvena rahapuut eivät edes rypistäneet lehtiään tällä kastelutahdilla. Vesi varastoituu rahapuun meheviin lehtiin ja rypistyminen kertoo janosta. Oman rahapuunsa talvikuntoa kannattaa tarkkailla ja sovittaa kastelu oman kodin lämpö- ja valo-olosuhteisiin.

Kasvitetristä ja tukitoimia

Tiedättekö, mitä ovat huonekasvit? Ne ovat kasveja, jotka yrittävät kesän jälkeen mahtua huoneisiin. Kesä meni rehevästi kasvaessa ja sitten saapui syksy. Se on lähtölaukaus eiku-pelille, joka on hyvin monimutkainen tetriksen laji. Siinä siirrellään kasveja paikasta toiseen, kunnes koittaa jälleen kevät. Yksi mieheni minulle antamista lempinimistä onkin intiaanihenkinen: "Kävelee kasvien kanssa". 

Zing! Patjanjouset käyttöön ja Hoya nummularioides kiipeilemään.

Sehän on selvä, että kasveja ei niin vain ladota paikoilleen, ehei! Operaatio vaatii versojen vääntelyä, monenlaista tukemista, sitomista, asettelua ja loputonta astahtelua pari askelta taaksepäin tutkimaan näkymää. Eli sanalla sanoen sää-tä-mis-tä. Otetaanpa esimerkiksi Hoyat eli posliinikukat, joita tässä talossa on kymmeniä. Karkeasti jaotellen ne luonnostaan joko kiipeävät tai roikkuvat. Mutta miten, siinäpä pähkinää purtavaksi!

 Hoya curtisii istuu tuolilla ja roikottaa rentoja versojaan. 

Eiku. Olisiko se sittenkin nätimpi roikkuessaan vapaasti lasihyllyn korkeuksissa.  Tai ehkä se edellisen kuvan tuoli sittenkin olisi...

Ja tämä haluaa kiipeillä. Talveksi Hoya villosa raahataan umpiseinälle. Operaatio vaatii kaksi henkilöä: toinen kannattelee painavaa ruukkua rautaobeliskin alla ja toinen yrittää tasapainotella a) rotevan köynnöksen b) huojuvan tornin kanssa kynnysten yli ja ovenkamanoiden ali ilman että kukaan tai mikään saa kolhuja. Tai mikä pahinta: Ei tarvittaisi kuin yksi horjahtava sivuliike ja H. villosa katkeaisi tyvestä.

Konstikas kiipeilijä. Kirjavalehtinen eli variegated Hoya kerrii hankki kesällä massaa siinä määrin, että ruukku kupsahti nurin. Siispä käyttöön kikka kakkonen eli ruukku ruukkuun ja painava kivi sinetiksi. Pari bambukaarta riittää toistaiseksi kiipeilytelineeksi, mutta kasvin kasvessa harkitsen raudoitusverkkoa, siis sitä jota käytetään rakennuksilla mm. perustuksissa. Miksikö tämä kasvi ei pääse kerralla kauniiseen ruukkuun vaan pitää olla ruukkua ruukun päälle? Siksi koska Hoya viihtyy pienessä ruukussa, mutta pienemmän ruukun paino ei nyt riittäisi. Tämän erittäin painavaksi kasvavan kasvin tuleva tuki ja ruukku pitää miettiä ja integroida toisiinsa niin, että ruukun koko on järkevä ja kasvi pysyy pystyssä. Haluan myös ohjata H. kerriin jäykät versot kiipeilemään vapaasti eli kovasti vääntelemättä tiettyyn muotoon.

Käy se näinkin. Hoyat kiipeävät kasvihyllyä eli tukena on hyllykehikko.

Perinteinen tukiratkaisu. Vihreästä aitaverkosta kieputeltu tuki ja Hoya pubicalyx. Omaa silmää tämä tuki särkee siinä määrin, että olen luopunut näistä. Se vie aikansa, että kasvi peitää koko tuen.

Kelottunut tukeva oksa tukee kukkivaa Hoya obovataa.

Hoya alagensiksen ristikko alkaa käydä pieneksi. Vaihtoehtoja on kolme eli joko leikataan tai etsitään isompi ristikko tai kehitetään jokin luova ratkaisu. Päädyn yleensä kolmanteen vaihtoehtoon. Koska se on hauskinta. Tähän mennessä on jo varmaan käynyt selväksi, että en kuulu heihin, jotka haluavat yhtenäiset ruukut, yhtenäiset tuet ja minimalistisen selkeää skandinaavisen sisustuksen ja kasvien yhteispeliä. 

Haluan viidakon, silmäniloa, luovuutta, vaihtelua, hulluttelua, hassuja oivalluksia! Kasvit ovat iloinen asia. Ja koska ne ovat kasveja, ne kasvavat, muuttavat muotoaan, kuolevatkin. Ne eivät ole koskaan staattisia  -  vain muutos on pysyvää. Hyvä niin.

Puutarha + koirat = vekkuli yhtälö

 Miten sopii yhteen puutarha ja koirat? Kiitos kysymästä, oikein erinomaisesti. Kunhan puutarhuri ottaa rennosti. Välillä voi tulla näkemyseroja, minne se kuoppa kaivetaan ja pitäisikö kananakakka pitää maassa vai suussa. Koirien ikä tietysti vaikuttaa toimeliaisuuden määrään. Aikuiset jo enimmäkseen tietävät käytössäännöt, pentu antaa palaa.

Venäjänmustaterrieri Hulda arvostaa 'Sarah Bernhardtia'

Täydellisyyttä hipova kevätpuutarha. Kuka neropatti jätti multapussit pihaan, jossa on raisu pentukoira... jep, minä. 

Avaan tässä samalla hiukan lisää kuvan fengshuita. 5 neliön vanhaa pikkukasvaria päin on juostu leikin tiimellyksessä, köynnösteline lenkottaa. Mietinkin, että mistä se oudosti tömähtävä PUM! kuului...Kuvan keskellä on vetovoimainen katseenvangitsija, joka koostuu tiilistä, salaojaputkista, vänkyröistä (joo, juostu on näitäkin päin) aidoista, erilaisista puutarhavälineistä ja muista esineistä. Ne yrittävät pitää em. pentukoiran pois pionin ja leimujen juurilta. Yrittävät.

Moi emäntä, mä kaadoin aidan! Mä olen TAAS täällä leimujen joukossa kaivelemassa! Ai oliko se kesällä niin, että tänne ei saanut tulla? Mutta nythän on jo talvi. Se on eri asia. Ai ei ole vai? Oho, kummat säännöt täällä.

Kattokaa nyt tarkkaan likat, meidän isäntä näyttää mallia. Noin kaivetaan ihan järjettömän iso kuoppa.

Kuoppien kaivelua on nyt treenattu siinä määrin, että raparperin taimi on pantu häkkiin. Se kummastuttaa Taikaa, kuten myös se, että häkkiä ei saa millään maasta irti. Koska se on juntattu telttakepeillä tiukkaan maahan. Raparperi voitti tämän erän.

Matte kuule, täällä taitaa olla ainakin kahta sorttia timjamia, sitruunalla ja ilman. Ja olisikohan lisäksi oreganoa ja iisoppia. Kyllä näin on! Säädin samalla vähän päätylautaa, jos sopii?

Niin, oliko jotain asiaa? Yhtään en ole muhjannut mutaa suuhun.

Räiskis vaan, hiukan hipaisi karvajalka pelakuuhyllyä. Se on sitten ruukunvaihdon aika ja samalla tuli kätevästi salaojitusmateriaalia useammankin ruukun pohjalle. 

Ha-haa, sata lasissa taka-aidalle. Emäntä tulee kasvarista ja sillä on aina meille kurkkua!

Eihän se haittaa, että samettikukan kaivelee syksyllä pihan perälle unohtuneesta ruukusta ja tuo tupaan tarkempia tutkimuksia varten? Mitä sillä enää tekee muutenkaan muka? Se on matte kuule YKSIvuotinen kukka, ei perenna. Nih.

Taika ja hirvi. Pehmot ovat myös ahkeria puutarhan käyttäjiä.

Puutarhahommissa pehmokin tuhjaantuu, joten pesukeikka napsahtaa aina toisinaan.

*****

Blogin kuvissa on koiriamme ja sattumuksia vuosien varrelta. Tällä hetkellä perheenjäseniämme ovat venäjänmustaterrieri Taika ja cane corso Siiri. Meillä koirille ei suututa epäreilusti eikä karjuta. Jos koira tekee väärin, ihmisten on yleensä syytä katsoa peiliin. Jos koira ei tajua, mitä siltä halutaan, ihmisen kannattaa opetella selittämään ja opettamaan toisella tavalla ja vaikka kolmannella jne. Pentu oppii ajan kanssa, kun sitä opetetaan positiivisen vahvistamisen kautta. Raisun pennun energia ohjataan toisaalle sallittuun tekemiseen. 

Aina välillä tietysti sattuu ja tapahtuu.  Jos puutarhuri haluaa elää koirien kanssa samassa kodissa ja pihassa, oma toiminta kannattaa sopeuttaa ja ajatella tilanteen mukaisesti. Pentukesänä voi olla piha vähän erilainen kuin seuraavina. Voi aidata, suojata, opettaa. Mutta jos haluaa, että kaikki on tiptop, kuten aina ennenkin, sitä tekee vain oman elämän tarpeettoman hankalaksi, sillä koko ajan pitää sitten komentaa, kieltää, käskeä ja surra jotain kuoppaa pihassa. Meillä on päätetty, että se on ihan turhaa.

Rennosti ja iloisesti vaan ja maalaisjärjellä. Zen.