lauantai 3. joulukuuta 2022

Kasvitetristä ja tukitoimia

Tiedättekö, mitä ovat huonekasvit? Ne ovat kasveja, jotka yrittävät kesän jälkeen mahtua huoneisiin. Kesä meni rehevästi kasvaessa ja sitten saapui syksy. Se on lähtölaukaus eiku-pelille, joka on hyvin monimutkainen tetriksen laji. Siinä siirrellään kasveja paikasta toiseen, kunnes koittaa jälleen kevät. Yksi mieheni minulle antamista lempinimistä onkin intiaanihenkinen: "Kävelee kasvien kanssa". 



Zing! Patjanjouset käyttöön ja Hoya nummularioides kiipeilemään.


Sehän on selvä, että kasveja ei niin vain ladota paikoilleen, ehei! Operaatio vaatii versojen vääntelyä, monenlaista tukemista, sitomista, asettelua ja loputonta astahtelua pari askelta taaksepäin tutkimaan näkymää. Eli sanalla sanoen sää-tä-mis-tä. Otetaanpa esimerkiksi Hoyat eli posliinikukat, joita tässä talossa on kymmeniä. Karkeasti jaotellen ne luonnostaan joko kiipeävät tai roikkuvat. Mutta miten, siinäpä pähkinää purtavaksi!



 Hoya curtisii istuu tuolilla ja roikottaa rentoja versojaan. 





Eiku. Olisiko se sittenkin nätimpi roikkuessaan vapaasti lasihyllyn korkeuksissa.  Tai ehkä se edellisen kuvan tuoli sittenkin olisi...





Ja tämä haluaa kiipeillä. Talveksi Hoya villosa raahataan umpiseinälle. Operaatio vaatii kaksi henkilöä: toinen kannattelee painavaa ruukkua rautaobeliskin alla ja toinen yrittää tasapainotella a) rotevan köynnöksen b) huojuvan tornin kanssa kynnysten yli ja ovenkamanoiden ali ilman että kukaan tai mikään saa kolhuja. Tai mikä pahinta: Ei tarvittaisi kuin yksi horjahtava sivuliike ja H. villosa katkeaisi tyvestä.




Konstikas kiipeilijä. Kirjavalehtinen eli variegated Hoya kerrii hankki kesällä massaa siinä määrin, että ruukku kupsahti nurin. Siispä käyttöön kikka kakkonen eli ruukku ruukkuun ja painava kivi sinetiksi. Pari bambukaarta riittää toistaiseksi kiipeilytelineeksi, mutta kasvin kasvessa harkitsen raudoitusverkkoa, siis sitä jota käytetään rakennuksilla mm. perustuksissa. Miksikö tämä kasvi ei pääse kerralla kauniiseen ruukkuun vaan pitää olla ruukkua ruukun päälle? Siksi koska Hoya viihtyy pienessä ruukussa, mutta pienemmän ruukun paino ei nyt riittäisi. Tämän erittäin painavaksi kasvavan kasvin tuleva tuki ja ruukku pitää miettiä ja integroida toisiinsa niin, että ruukun koko on järkevä ja kasvi pysyy pystyssä. Haluan myös ohjata H. kerriin jäykät versot kiipeilemään vapaasti eli kovasti vääntelemättä tiettyyn muotoon.



Käy se näinkin. Hoyat kiipeävät kasvihyllyä eli tukena on hyllykehikko.



Perinteinen tukiratkaisu. Vihreästä aitaverkosta kieputeltu tuki ja Hoya pubicalyx. Omaa silmää tämä tuki särkee siinä määrin, että olen luopunut näistä. Se vie aikansa, että kasvi peitää koko tuen.



Kelottunut tukeva oksa tukee kukkivaa Hoya obovataa.



Hoya alagensiksen ristikko alkaa käydä pieneksi. Vaihtoehtoja on kolme eli joko leikataan tai etsitään isompi ristikko tai kehitetään jokin luova ratkaisu. Päädyn yleensä kolmanteen vaihtoehtoon. Koska se on hauskinta. Tähän mennessä on jo varmaan käynyt selväksi, että en kuulu heihin, jotka haluavat yhtenäiset ruukut, yhtenäiset tuet ja minimalistisen selkeää skandinaavisen sisustuksen ja kasvien yhteispeliä. 

Haluan viidakon, silmäniloa, luovuutta, vaihtelua, hulluttelua, hassuja oivalluksia! Kasvit ovat iloinen asia. Ja koska ne ovat kasveja, ne kasvavat, muuttavat muotoaan, kuolevatkin. Ne eivät ole koskaan staattisia  -  vain muutos on pysyvää. Hyvä niin.







7 kommenttia:

  1. Hieno kokoelma posliinikukkia. Omistan yhden hyvin rakkaan, yli 20-vuotiaan yksilön ja olin menettää sen vaihdettuani sille liian ison ruukun. Nyt on kumminkin alkanut sopeutua uuteen ruukkuunsa ja tekee taas uusia versoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, se on säikäyttävää aina, kun yrittää tehdä jollekin tärkeälle kasville oikein hyvät olosuhteet ja kasvi on vahvasti eri mieltä. Omalle tappiolistalle menee vanhan aidon joulukaktuksen "ylihoitaminen" hengettömäksi. Ajattelin aikoinaan, että kivikovassa mullassa pienessä saviruukussa kasvaminen olisi kitumista. Vaihdoin sitten isompaan ruukkuun, pesin kovettuneen mullan juurilta, istutin uudelleen. Ja sinne meni joulukaktus.

      Poista
  2. Aivan ihania nuo roikkuvaiset! Syystäkin olet saanut intiaanihenkisen lisänimesi, mutta mukavaahan tuo on kasvien kanssa touhuta kesät-talvet. Itselläni ei ole yhtään posliinikukkaa, enkä muista onko koskaan ollutkaan. Mutta tuollainen viidakkomainen kasvisisustus on mielestäni oikein viehättävä, vaikka siitä kaikki eivät tykkääkkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :-) Olen viidakkomaisuudessani aika jämpti eli kasvit pitää olla kauniisti järjestyksessä, ne ovatkin liki kaikki siististi lasihyllyissä. Siellä saavat hallitusti rönsytä. Juu, minulle kasvit ovat rakas harrastus, elämäntapa, työ ja kaikki, en väsy touhuamaan niiden parissa. Ajattelen aina, että se on hyvä, että ihmisellä on kyky innostua jostain, intohimoa johonkin. Itse en ole lainkaan käsityöihmisiä, mutta moni kaveri on esimerkiksi neuloosiväkeä. Se on hurjasti mukaansa imevää touhua, mitä olen seuraillut. Moni kutoo ns. yötäpäivää kaikki vapaa-ajat. :-) Kiva kun ihmisillä on erilaisia kiinnostuksen kohteita, se on rikkautta.

      Poista
  3. Siinä sitä riittääkin taiteilemista, että saa ehjänä siirrettyä! Iso kokoelma hoyia (vai miten tämä taipuu?) Niissä on todella voimakas tuoksu, kukissa siis, etten pysty noita hankkia. Meinasin tupehtua kerran kyläillessäni hoyien-kasvattajan kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoyien monimuotoisuus kiehtoo. Valtavia lehtiä, kauniita kuviolehtiä, kiipeileviä, erilaisia lehtimuotoja, hyvin siroja kasvutavaltaan jne. jne. Minäkään en siedä voimakkaita tuoksuja, onneksi eri Hoyat tuoksuvat hyvin erilaisilta. On miellyttävää mietoa sitruunantuoksua, kieloparfyymia, mausteisuutta jne. Esimerkiksi Hoya kanyakumariana tuoksuu miedosti Indiska-kaupalle, oikein viehko tuoksu! Ja sitten on niitä, joiden haju tyrmää. Olen antanut sellaisia pois, jos lehdet eivät ole erityisen kauniita. Erityisen kaunislehtiset Hoyat ovat kauniita sellaisinaan, liikaa lemuavat kukat leikkaan pois. :-)

      Poista