Tiedättekö, mitä ovat huonekasvit? Ne ovat kasveja, jotka yrittävät kesän jälkeen mahtua huoneisiin. Kesä meni rehevästi kasvaessa ja sitten saapui syksy. Se on lähtölaukaus eiku-pelille, joka on hyvin monimutkainen tetriksen laji. Siinä siirrellään kasveja paikasta toiseen, kunnes koittaa jälleen kevät. Yksi mieheni minulle antamista lempinimistä onkin intiaanihenkinen: "Kävelee kasvien kanssa".
Zing! Patjanjouset käyttöön ja Hoya nummularioides kiipeilemään.
Sehän on selvä, että kasveja ei niin vain ladota paikoilleen, ehei! Operaatio vaatii versojen vääntelyä, monenlaista tukemista, sitomista, asettelua ja loputonta astahtelua pari askelta taaksepäin tutkimaan näkymää. Eli sanalla sanoen sää-tä-mis-tä. Otetaanpa esimerkiksi Hoyat eli posliinikukat, joita tässä talossa on kymmeniä. Karkeasti jaotellen ne luonnostaan joko kiipeävät tai roikkuvat. Mutta miten, siinäpä pähkinää purtavaksi!
Eiku. Olisiko se sittenkin nätimpi roikkuessaan vapaasti lasihyllyn korkeuksissa. Tai ehkä se edellisen kuvan tuoli sittenkin olisi...
Ja tämä haluaa kiipeillä. Talveksi Hoya villosa raahataan umpiseinälle. Operaatio vaatii kaksi henkilöä: toinen kannattelee painavaa ruukkua rautaobeliskin alla ja toinen yrittää tasapainotella a) rotevan köynnöksen b) huojuvan tornin kanssa kynnysten yli ja ovenkamanoiden ali ilman että kukaan tai mikään saa kolhuja. Tai mikä pahinta: Ei tarvittaisi kuin yksi horjahtava sivuliike ja H. villosa katkeaisi tyvestä.
Konstikas kiipeilijä. Kirjavalehtinen eli variegated Hoya kerrii hankki kesällä massaa siinä määrin, että ruukku kupsahti nurin. Siispä käyttöön kikka kakkonen eli ruukku ruukkuun ja painava kivi sinetiksi. Pari bambukaarta riittää toistaiseksi kiipeilytelineeksi, mutta kasvin kasvessa harkitsen raudoitusverkkoa, siis sitä jota käytetään rakennuksilla mm. perustuksissa. Miksikö tämä kasvi ei pääse kerralla kauniiseen ruukkuun vaan pitää olla ruukkua ruukun päälle? Siksi koska Hoya viihtyy pienessä ruukussa, mutta pienemmän ruukun paino ei nyt riittäisi. Tämän erittäin painavaksi kasvavan kasvin tuleva tuki ja ruukku pitää miettiä ja integroida toisiinsa niin, että ruukun koko on järkevä ja kasvi pysyy pystyssä. Haluan myös ohjata H. kerriin jäykät versot kiipeilemään vapaasti eli kovasti vääntelemättä tiettyyn muotoon.
Käy se näinkin. Hoyat kiipeävät kasvihyllyä eli tukena on hyllykehikko.
Perinteinen tukiratkaisu. Vihreästä aitaverkosta kieputeltu tuki ja Hoya pubicalyx. Omaa silmää tämä tuki särkee siinä määrin, että olen luopunut näistä. Se vie aikansa, että kasvi peitää koko tuen.
Kelottunut tukeva oksa tukee kukkivaa Hoya obovataa.
Hoya alagensiksen ristikko alkaa käydä pieneksi. Vaihtoehtoja on kolme eli joko leikataan tai etsitään isompi ristikko tai kehitetään jokin luova ratkaisu. Päädyn yleensä kolmanteen vaihtoehtoon. Koska se on hauskinta. Tähän mennessä on jo varmaan käynyt selväksi, että en kuulu heihin, jotka haluavat yhtenäiset ruukut, yhtenäiset tuet ja minimalistisen selkeää skandinaavisen sisustuksen ja kasvien yhteispeliä.
Haluan viidakon, silmäniloa, luovuutta, vaihtelua, hulluttelua, hassuja oivalluksia! Kasvit ovat iloinen asia. Ja koska ne ovat kasveja, ne kasvavat, muuttavat muotoaan, kuolevatkin. Ne eivät ole koskaan staattisia - vain muutos on pysyvää. Hyvä niin.
