lauantai 12. marraskuuta 2022

Malabarinpinaattiota joka kesä

Puutarhurin kevät alkaa siitä, mihin syksy päättyy. Sadonkorjuun, säilönnän ja kaiken talviteloille laiton jälkeinen puutarhaähky kestää viikon pari ja sitten mennään taas! Kevät orastaa jo mielessä. Ensin kirjoittelen kylvösuunnitelmiini suosikit. Sellainen on malabarinpinaattio eli malabarinpinaatti (Basella alba 'Rubra').



Malabarinpinaattio köynnöstelee monen metrin korkeuteen kasvihuoneessa. Kasvi kuuluu basellakasvien heimoon ja pinaattioiden sukuun eli ei pinaattien sukuun. Yleisesti käytössä oleva nimi malabarinpinaatti on kuitenkin helposti ymmärrettävä, sillä kasvia käytetään pinaatin tapaan.  









Malabarinpinaattion lajike 'Rubra' on todellinen silmänilo ja väriläiskä kasvarissa. Perusmalli eli pelkkä Basella alba on vaatimattoman tasavihreä ja kukat ovat valkoiset.









Taimiruukustaan isompaan ruukkuun päätynyt aloitteleva köynnös kurottelee jo siihen malliin, että pian se pääsee kasvarin kasvupenkkiin kasvamaan. Hellejaksoina kasvi on niin janoinen, että sen palvelija eli minä saisi seisoa lorottamassa vettä ruukkuun tämän tästä. Kasvupenkit ovat maapohjaisia, kosteus säilyy paremmin.








Malabarinpinaattio on yksi suosikeistani monesta syystä. Ensinnäkin se on todella kaunis katsoa kokonaisuudessaan: lehdet, varret, kukat, villisti kurotteleva kasvutapa. Se on myös erittäin helppo kasvatettava ja hyvin nopeakasvuinen itämisen ja pikkutaimivaiheen jälkeen. Kylvän tämän kasvin maaliskuun alussa. 









 
Kasvatan malabarinpinaattiota nykyään kasvarissa, koska olen huomannut sen viihtyvät siellä paremmin kuin tonttimme kasvulavoissa. Sitä paitsi se on kätevää! Se on nimittäin meikäläisen pikalounas: napsin ylimpiä versoja suoraan suuhun puuhaillessani kasvarissa. Ja samallahan se tulee sitten latvottua. Muuten tätä mainiota hyötykasvia päätyy mm. wokkipannulle, uunimunakkaaseen ja tuoreena salaattiin. Vanhimpia lehtiä ei tee mieli syödä, suuntuntuma on hmmm...mössöinen.









Syksy ei suinkaan vähennä malabarinpinaattion kauneutta, sillä se saa ruskavärin. Kiiltävän mustien marjojen kätköissä on siemeniä.

4 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä minulle aivan tuntematon lajike pitää muistaa kun saan sen kasvihuoneen.
    Tavallista pinaattia tuskin voi raakana syödä 🤔❓ vai voiko. Kaunis on myös koko kasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun luit. :-) Tämä kasvi ei tosiaan ole pinaatti, vaikka sitä malabarinpinaatiksikin kutsutaan. Pinaattia olen nähnyt käytettävän varsinkin vihersmoothieissa raakanakin, mutta se sisältää oksaalihappoa (vrt. raparperi). Joillekin ihmisille se ei sovi lainkaan, aiheuttaa virtsakiviä. Lisäksi luustolle voi olla ongelmaista.

      Poista
  2. Hei minulla oli edellisessä postauksessa kysymys 😁

    VastaaPoista