Aaltoska organiseeraa

Puutarhurin talveen kuuluu välillä tyhjäkäyntiä. Kun ei voi möyhiä maata ja sää on kuin kylmä kaurapuuro, aina voi pikkuisen rymsteerata ja orgaaniseerata sisäkasvien sijoittelua. Ei paljon, ihan vähän vaan ja nopeasti...

Minä: Kuule olen vähän ajatellut, että mitä jos…    *katselee mietteliäänä ympärilleen*

Mies: Ei siirretä mitään.    *ei edes katse nouse sohvalta kirjan takaa*

Minä: Mistä tiedät mitä meinasin sanoa?

Mies: Tiedän. Ei siirretä mitään.

Minä: Jos ihan nopeesti…

Mies: Stop. Ei.

Minä:  Pöh.    *närkästynyttä tuhinaa*

Mies: Niin?  *laskee kirjan käsistään, koska dramaattinen huokailu vaan jatkuu*

Minä: Että jos siirrettäisiin tuon senkin ja ison kasvihyllyn paikkaa keskenään. Ovat yhtä suuria.

Mies: Suuria ovat tosiaan. 

Minä: Juu, yhtä suuret.

Mies: Miksi?!

Minä: Koska sillä lailla tulee paljon lisää tilaa kasveille.  *etsii rullamitan, elehtii vilkaasti käsillään, piirtää kaaria ilmaan, loikkii senkin luota kasvihyllyn luo ja päinvastoin esittäen tilan tulemista*

Mies: Miten voi tulla lisää tilaa, jos vaan vaihdetaan kahden samanmittaisen huonekalun paikkaa eri seinille?   *pyörittelee silmiään*

Minä: No kun se niinku tuntuu sitten silleen avarammalta ja sillä lailla niinku…ilmavammalta… *pyörittelee käsiä ilmassa ilmavasti kuin tuulimylly*

Mies: Haluat kuitenkin vaan huvikseen siirrellä tuhannen painavaa senkkiä ja vähintään sataa kasvia, että tulee vaihtelua, kun on mälsä ilma ulkona?

Minä: No ei…tai oikeastaan tavallaan juu, ja kun täällä olisi sitten paljon nätimpää ja jotenkin…  *mutisee loppuperustelut, koska huomaa että alkuperäinen tilantekopointti hukkui jonnekin*

Mies: Ei kyllä taas siirretä. Tiedätkö montako kertaa on siirretty tavaroita seinältä toiselle?! Nopeutettuna kuvanauhana se muistuttaisi jotain kummallista huonekaluvalssia.

Minä: Ei sitten.  *poistuu arvokkaasti rullamittoineen, kurkkii toki ovelta miten tilanne kehittyy*

Mies: No hyvä on, siirretään sitten!  *samapa tuo, on ainakin siirtelyrutiinia*

Minä: Jee, kivaa kulta! Siitä tulee tosi hauskaa!   *alkaa lappaa kasveja hyllyiltä pöydille*

Mies: Happy wife = happy life. 

Rahapuu on paratiisipuu

 Vanha rahapuu on arvokas aatelinen. Sen rouhea olemus henkii, että elämästä on nautittu jo pitempään. Joulun alla rahapuumme pukeutuu valoisaan juhlapukuun. Pieni patteritoiminen valosarja ei kasvia rasita.

Kesiään rahapuumme ovat viettäneet myös ulkona paljaan taivaan alla. Kovin sateisen kauden osuessa nostan ne katoksen alle etteivät juuret ota nokkiinsa pitkäkestoisesta vedenpaisumuksesta. Muuten ne pärjäävät paljaan taivaan alla, sillä tuulien, auringon porotuksen ja satunnaisen sateen vaihtelu hoituu karskilta kasvilta kyllä. Ruukussa en pidä alusvatia, vesi saa mennä nopeasti läpi. 

Kuvassa on se vuosi, kun rahapuu koki kilpikirvahyökkäyksen ja leikkasin sitä reilusti. Ötököiden rapsuttelu irti lehdistä olisi ollut huomattavan piinaava operaatio. Kasvi toipui hyvin.  

Crassula ovata ja kaverinsa Crassula ovata 'Hobbit' punaisessa ruukussa.

Pienikokoinen Crassula ovata 'Minima'. Tämä hybridi kasvaa vain 75 cm mittaiseksi, kun perusmalli hujahtaa kotikonnuillaan eteläisen Afrikan savanneilla jopa 3-metriseksi.

Rahapuissa on vankkaa ja graafista muotoilua.

Kasvin kotimainen lempinimi 'paratiisipuu' kertoo puumaisesta kasvutavasta ja kasvin ryhdikkäästä kauneudesta. Ison rahapuun latvus levittyy viuhkamaisesti, kuten Edenin puutarhan puut kuvissa esitetään. 

Tässä yksi rahapuistamme talvehtii talon viileällä pohjoisikkunalla, ilman keinovaloa. Kasvin suosio selittyykin osittain sen helppohoitoisuudesta. Äärimmäisen vähään tyytyvänä se ei helposti hermostu. Liikakastelu talvella lienee yleisin kuolinsyy. Silloin rahapuu alkaa heitellä lehtiään ja kokonaisia varsia ja saattaa lötkähtää kokonaan veteläksi. Kun juureen kurkkaa, mustan märäntynyttähän siellä sitten on. Jos siinä vaiheessa on vielä napakoita varsia, kannattaa ottaa pistokkaita. 

Rahapuu lähtee kasvuun vaikka yhdestä lehdestäkin. Lehti voi alkaa kehittää juuria vaikka pöydälle pudonneena eli lisäys on suorastaan ylihelppoa. Juuria ilmaantuu myös rahapuun varsiin, joten ne voi napsaista sopivasta kohtaa irti, antaa leikkauskohdan kuivahtaa umpeen ja laittaa sitten haluamaansa kasvualustaan kasvamaan.

Kastelen rahapuuni maltillisesti noin lokakuussa ja seuraavan kerran saatan tirauttaa desin vettä kevään korvalla maaliskuussa. Viime talvena rahapuut eivät edes rypistäneet lehtiään tällä kastelutahdilla. Vesi varastoituu rahapuun meheviin lehtiin ja rypistyminen kertoo janosta. Oman rahapuunsa talvikuntoa kannattaa tarkkailla ja sovittaa kastelu oman kodin lämpö- ja valo-olosuhteisiin.

Kasvitetristä ja tukitoimia

Tiedättekö, mitä ovat huonekasvit? Ne ovat kasveja, jotka yrittävät kesän jälkeen mahtua huoneisiin. Kesä meni rehevästi kasvaessa ja sitten saapui syksy. Se on lähtölaukaus eiku-pelille, joka on hyvin monimutkainen tetriksen laji. Siinä siirrellään kasveja paikasta toiseen, kunnes koittaa jälleen kevät. Yksi mieheni minulle antamista lempinimistä onkin intiaanihenkinen: "Kävelee kasvien kanssa". 

Zing! Patjanjouset käyttöön ja Hoya nummularioides kiipeilemään.

Sehän on selvä, että kasveja ei niin vain ladota paikoilleen, ehei! Operaatio vaatii versojen vääntelyä, monenlaista tukemista, sitomista, asettelua ja loputonta astahtelua pari askelta taaksepäin tutkimaan näkymää. Eli sanalla sanoen sää-tä-mis-tä. Otetaanpa esimerkiksi Hoyat eli posliinikukat, joita tässä talossa on kymmeniä. Karkeasti jaotellen ne luonnostaan joko kiipeävät tai roikkuvat. Mutta miten, siinäpä pähkinää purtavaksi!

 Hoya curtisii istuu tuolilla ja roikottaa rentoja versojaan. 

Eiku. Olisiko se sittenkin nätimpi roikkuessaan vapaasti lasihyllyn korkeuksissa.  Tai ehkä se edellisen kuvan tuoli sittenkin olisi...

Ja tämä haluaa kiipeillä. Talveksi Hoya villosa raahataan umpiseinälle. Operaatio vaatii kaksi henkilöä: toinen kannattelee painavaa ruukkua rautaobeliskin alla ja toinen yrittää tasapainotella a) rotevan köynnöksen b) huojuvan tornin kanssa kynnysten yli ja ovenkamanoiden ali ilman että kukaan tai mikään saa kolhuja. Tai mikä pahinta: Ei tarvittaisi kuin yksi horjahtava sivuliike ja H. villosa katkeaisi tyvestä.

Konstikas kiipeilijä. Kirjavalehtinen eli variegated Hoya kerrii hankki kesällä massaa siinä määrin, että ruukku kupsahti nurin. Siispä käyttöön kikka kakkonen eli ruukku ruukkuun ja painava kivi sinetiksi. Pari bambukaarta riittää toistaiseksi kiipeilytelineeksi, mutta kasvin kasvessa harkitsen raudoitusverkkoa, siis sitä jota käytetään rakennuksilla mm. perustuksissa. Miksikö tämä kasvi ei pääse kerralla kauniiseen ruukkuun vaan pitää olla ruukkua ruukun päälle? Siksi koska Hoya viihtyy pienessä ruukussa, mutta pienemmän ruukun paino ei nyt riittäisi. Tämän erittäin painavaksi kasvavan kasvin tuleva tuki ja ruukku pitää miettiä ja integroida toisiinsa niin, että ruukun koko on järkevä ja kasvi pysyy pystyssä. Haluan myös ohjata H. kerriin jäykät versot kiipeilemään vapaasti eli kovasti vääntelemättä tiettyyn muotoon.

Käy se näinkin. Hoyat kiipeävät kasvihyllyä eli tukena on hyllykehikko.

Perinteinen tukiratkaisu. Vihreästä aitaverkosta kieputeltu tuki ja Hoya pubicalyx. Omaa silmää tämä tuki särkee siinä määrin, että olen luopunut näistä. Se vie aikansa, että kasvi peitää koko tuen.

Kelottunut tukeva oksa tukee kukkivaa Hoya obovataa.

Hoya alagensiksen ristikko alkaa käydä pieneksi. Vaihtoehtoja on kolme eli joko leikataan tai etsitään isompi ristikko tai kehitetään jokin luova ratkaisu. Päädyn yleensä kolmanteen vaihtoehtoon. Koska se on hauskinta. Tähän mennessä on jo varmaan käynyt selväksi, että en kuulu heihin, jotka haluavat yhtenäiset ruukut, yhtenäiset tuet ja minimalistisen selkeää skandinaavisen sisustuksen ja kasvien yhteispeliä. 

Haluan viidakon, silmäniloa, luovuutta, vaihtelua, hulluttelua, hassuja oivalluksia! Kasvit ovat iloinen asia. Ja koska ne ovat kasveja, ne kasvavat, muuttavat muotoaan, kuolevatkin. Ne eivät ole koskaan staattisia  -  vain muutos on pysyvää. Hyvä niin.