Kelpo kärry!

Kuten kaikki maaseudulla tai muuten vaan isohkolla tontilla asuvat ja puutarhaa/kasvihuoneita yms. hoitavat tietävät, elämä koostuu keskeisesti kahdesta asiasta: paikasta toiseen kävelemisestä ja raahaamisesta. Isolla tontilla aina jotain on jossain muualla ja aina pitää tallustaa, rehjustaa, raahata, kantaa tai kärrätä jotain jonnekin. 

Joskus tulee tehtyä hyvä hankinta. Vuosia sitten silmiin osui jotain kottikärryä paljon parempaa: vihreä ja oikein pätevän näköinen vetokärry. Kärry löytyi yllättäen paikallisesta autotarvikemyymälästä, jossa myydään kaikenlaista muutakin. 

Myymälässä kiertelin kärryä kuin kissa kuumaa puuroa. Kivaltahan se näyttää, mutta mitä sillä tekisi, kun on jo maitokärry ja kottikärryt? Poistuin välillä kärryn äärestä ja palasin sitten takaisin. Seuraavaksi jo eteninkin pitkin käytäviä vihreää kärryä perässäni vetäen.

Kärrykaupat tehtiin ja sitten päästiinkin heti tositoimiin. Kärryyn on ladattu kasvihuoneeseen matkalla olevia taimikasvatuksia. Siinä on kuskattu multasäkkejä, kellariin talvetukseen meneviä kasveja ruukkuineen, autosta purettuja kesäkukkalasteja, talvella klapeja, paikasta toiseen siirrettyjä perennoja, pajukimppuja, raskaita pestyjä räsymattoja kuivauspaikkaan jne.jne. 

Ahkeran ympärivuotisen käytän perusteella ei voi kuin kehua vihreää kärryä verrattuna muihin kärräyspeleihin. Maitokärryjen seisontatuki ottaa aina kiinni epätasaisessa maastossa, kasvin osia ja muuta tavaraa menee helposti pyörän väliin. Kottikärryt taas...noh, kotsut on vaan kotsut.

Hiekkaa kärryssä on hyvä kuljettaa, iso laastipalju mahtuu hyvin kyytiin. Kärryn laidat saa ylä- ja ala-asentoon, mikä helpottaa lastausta ja purkamista. Entä onko kärryssä jotain moitittavaa? Jarruttomuus pitää huomioida mäkisellä tontilla, mutta sekin hoituu.

Eipä sitten muuta kuin oodi kelpo kärrylle, joka täyttää jo kymmenen vuotta! Edelleen ehjä ja toimii kuin uusi, vaikka kaikenlaista lastia on vedetty kesät talvet.

Vanhapoika nuortui

Reilu vuosi sitten kävi satumainen tuuri, kun bongasin paikallisesta roskalavaryhmästä komean vanhanpojan. Siis kaktuksen. Tyyppi oli vähän reissussa rähjääntynyt ja vähässä valossa majaillut, mutta särmikäs ja luonteikas yksilö yhtä kaikki. 

Vanhatpojat eli raspipallokaktukset (Echinopsis eyriesii) kuuluvat Echinopsis-sukuun. Liikkeellä on lukuisia erilaisia risteymiä. Kukat ovat yleensä valkoisia tai vaaleanpunaisia. Myös punaiset kukat mainitaan läheissä, mutta sellaisia en ole päässyt näkemään.  

Uuteen kotiin muutettuaan vanhapoika sai viettää yhden talven viileässä huoneessa ikkunalla. Kesäksi se laitettiin lomailemaan kasvihuoneeseen. Huonossa valossa kasvaneen kaktuksen juurella oli suuri määrä valon vähyyden vuoksi pitkäksi venähtäneitä poikasia, jotka nypin pois voimaa viemästä ja kukintaa estämästä.

Toinen ongelma oli kaktuksen kapea ja korkkiintunut 'uuma'. Kovin kapea kohta uhmasi painovoimaa, sillä sen yläpuolella oli suurin osa korkean ja painavan kasvin massasta. Kyselin muilta kaktusharrastajilta kokemuksia, rohkaistuin... ja sitten tartuin veitseen.

Olin valmistautunut juhkumaan ja puhkumaan terävän leipäveitseni kanssa julmetusti voimaa käyttäen, vähän kuin leikkaisi maissia. Luulo oli turha, kaktus antoi periksi helposti. Ja mikä helpotus...sen sisus oli täysin terve ja mehevä. Ei lahoa, ei märäntynyttä, ei kasvitautia.

Seuraavat pari viikkoa vanhapoika lepäsi sanomalehdellä kyljellään, jotta leikatun kohdan haavakallus olisi varmasti rutikuiva ja umpeutunut. Tämä on tärkeää. Jos leikatun kaktuksen tai sen pistokkaan istuttaa antamatta haavakohdan kuivua, kasvi märäntyy. 

Kun kallus oli varmasti kuiva, asettelin leikatun vanhanpojan kasvualustansa eli Wurthin imeytysrakeen päälle. Imeytysrae on vastaavaa tavaraa kuin puutarhamyymälöissä myytävä seramis, mutta huomattavasti edullisempaa. 

Sitten tulee toinen tärkeä muistettava kaktusten kasvattajalle: juuretonta ei kastella. Ja syykin on selvä eli jos ei ole juuria, ei voi juoda vettä. Silloin mätänee, jos märkyys muhii tyvessä. Suhautinkin vain aivan kevyesti pari kertaa juurtumisen aikana kosteutta sumutuspullolla juurelle.

Usein kuulee kysyttävän, mistä sen sitten tietää, että kaktus on juurtunut. Minä tökin! Kun kaktus ei hievahdakaan, se on tehnyt juuret. 

Tällä tarinalla on onnellinen loppu. Kahtia leikattu vanhapoika muuttui kaksosiksi. Kumpikin osa jatkaa elämämäänsä ja leikattu osa kukki jo upeasti. Tällä hetkellä ruukkuunsa jääneessä alaosassa on nuppu. Vanhatpojat ovat elinvoimaisia, sitkeitä ja hurmaavan luonteikkaita kasveja. 

Papu on pop

Kaikkina kesinä kasvarin kirkkaita tähtiä ovat olleet pavut. Aah, miten kauniita ja herkullisia ne ovat! Vakiopapuja kasvarissa ovat olleet: 'Blauhilde', pitkäpapu eli lehmänpapu ja 'Anellino di Trento'. Ulkona kasvaa sitten lisää papuja.

'Blauhilde' venyy kohti kasvarin kattoa, jossa kurkihirsi siintää neljän metrin korkeudessa. Tähän kylvin kahdeksan papua. Minusta tämä valtava ja voimakas köynnöstelevä kasvi on niin kaunis ja hauska, että haluan ehdottomasti kasvattaa sitä joka vuosi.

Papuja syödään sitä mukaa, kun satoa kypsyy, sillä vanhaksi ja isoksi päässyt ei maistu hyvältä ja suuntuntumakin on säikeinen. 

Papuintoilijana ja varsinkin salkopapuintoilijana kasvatan papuja niin rutkasti, että myös pakkaseen riittää monen monta satsia. Kevyt ryöppäys ja sitten vain sopiviin annospusseihin. Käytän papuja patoihin, kastikkeisiin, munakkaisiin, salaatteihin, lisäkkeenä ja vaikka mihin. Parhaat pavut ovat herkkua ihan sinällään, niin muhevan pähkinäisen herkullisia.