Merta rakastavan mehikasviterraario

Mitä voi ihminen tehdä, jos rakastaa merta ja asuu peräti 25 kilometriä merenrannasta sisämaan suuntaan? Kiduksethan siinä kuivuvat ellei suolaisen tuulen ja tyrskyjen ikävää lievitä jotenkin. Koska toinen suuri rakkauteni on kasvimaailma, yhdistin nämä kaksi. Nyt työpöydälläni on kirkaasti valaistu ja terraarioon aseteltu "merenpohjamaisema" mehikasveista - täydellinen mielenmaisema! Katse karkaa sinne helposti unelmoimaan työn lomassa. 

Nyt potuttaa eli perunajuna puksuttaa!

Perunajuna puksuttaa voittajana maaliin sateisena lokakuun iltana. Se ei ole sipsi, eikä välipala vaan ruokaisaa ruokaa, mutta ah niin rapsakan maukasta. Junan arkkitehti tarvitsee vain terävän veitsen, leikkuulaudan ja pussillisen perunoita. Täydellisen yksinkertaista ja juurevan maanläheistä.

Viipalointi ei ole tietenkään kiireisen ja hirmunälkäisen hommaa. Meillä on tapana syödä toisinaan alkusalaatti. Sen jälkeen viipalointi onkin juuri sopivaa meditaatiota päivän kiireiden vastapainoksi. On mukava tehdä käsillä asioita, ajatukset leijuvat vapauteen, irti päivän töistä. 

Ihan vähän ei kannata perunaa varata, sillä nämä hupenevat vauhdilla. Junan vaunut eli yksittäiset potaatit voi jättää hiukan kiinni pohjalta tai leikata alas asti siivuiksi ja asetella pystyyn. 

Perunajunan päälle ripottelen suolaa, valutan ohuet vanat oliiviöljyä tai juoksevaa kasvisöljy/voi -valmistetta -  valmista tuli. Suolan määrää voi säätää oman maun mukaisesti. Itse en suolaa koko komeutta perusteellisesti vaan rapsautan kevyesti junan katolle. Kieli maistaa pintasuolan riittävästi, mutta koko peruna ei ole läpisuolattua = suolan määrä on kohtuullinen. 

Uunista juna tulee rennolla otteella kelloa tuijottamatta eli sitten kun sopivan kullankeltaiselta ja päältä paahtuneelta näyttää. Ja sitten ei muuta kuin tuut-tuut ja ääntä kohti! 

Entä mikä peruna on se maukkain? Makuasioista voi aina keskustella ja kiivailla. Oma suosikkini on kiinteä, keltainen ja kermaisen herkullinen peruna: esimerkiksi Siikli, Bintje, Annabelle.

Kyllä pottu on paras! Peruna verrattuna riisiin ja pastaan:

https://peda.net/hankkeet/geenivaraoppi/opastukset/solanum-tuberosum/ol2/6pppl/pr

Näitä en muuten asettele nätisti tarjoiluvatiin vaan perunajunaa napsitaan lautaselle suoraan uunipelliltä, innokkaimmat tosin napsivat suoraan uunipelliltä... Toinen tapa tarjoilla on fish & chips -tyyli eli nostelen junavaunut lastalla kivasti kulhomaiseksi taitellun sanomalehden päälle.

Kotivaraa kuivattuna

Pakastin pursuilee ja jääkaappi sekä kellari on täytetty, mutta eipä hätää. Kuivaaminen säästää tilaa ja sato saadaan talteen puhtaana ja terveellisenä ravintoaineineen päivineen.  Ja hei, kuivattujen säilytys ei vie sähköä! Se ei vaadi jääkaappia, pakastinta eikä kellaria. 

Kuivattavaa riittää, vaikka ollaan jo lokakuussa. Näillä main on vielä sienikautta jäljellä, lisäksi sisällä jälkikypsyy vihreinä poimittuja chilejä ja tomaatteja. Liki mitä tahansa aineksia voikin kuivata: yrtit, syötävät kukat, marjat, sienet, hedelmät, keittojuurekset, luonnonkasvit. Isokokoiset ja mehevät ainekset suikaloidaan ohuiksi siivuiksi, jotta kuivuminen nopeutuu.

Kuivaaminen on ihan kunkkulaji, sillä siinä kiteytyvät säilönnän monet parhaat puolet. Kuivattu sato ei sisällä ylimääräistä suolaa, eikä varsinkaan makuja vääristävää etikkaa. Ei tarvitse sulatella sokeria eikä käyttää säilöntäaineita. Kuivatuissa tuotteissa mikrobit eivät juurikaan mellasta, sillä ne eivät saa riittävästi vettä elääkseen.

Täydellinen tämäkään säilöntätapa ei ole. Kuivauksessa tuhoutuu lähinnä C- ja A-vitamiineja, tosin esimerkiksi ruusunmarjat sisältävät vielä kuivattuinakin rutkasti C-vitamiinia.

Missä ja miten sitten kuivaamme satoa? Hyötykasvikuivuri hurisee, tuvan katossa roikkuu yrttinippuja. Tomaatteja on kätevin kuivata kiertoilmauunissa. Lämpimässä ja tuuletetussa tilassa voi kuivata kaikenlaista ritilöiden päällä. Omenarenkaita on kiva kuivata naruun pujotettuina, näyttää kauniilta.

Joidenkin ainesten osalta kannattavin tapa on kaksivaiheinen kuivaus. Esimerkiksi paksumaltoiset paloitellut chilit ja sienet voi esikuivata ensin. Se sujuu ison ritilän, vaikkapa ikkunaraamiin viritellyn hyttysverkon päällä, paikassa, jossa ilma kiertää hyvin. 

Esikuivatut ainekset voi sitten jatkokuivata hyötykasvikuivurissa. Näin säästyy sähköä ja kuivausaikaa ja tietysti myös vaivaa. Kuivatut chilit voi vielä halutessaan jauhaa sähköisellä kahvimyllyllä jauheeksi.

Hyötykasvikuivurimme ei ole ihan halpiskamaa, mutta ei se kaikkein kallein ja hienoin kaappimallikaan. Siksi kuivaajalta vaaditaan vähän vaivannäköä eli kuivattavia pitää siirrellä ritilöillään ja ritilöiden järjestystä tornissa muutella, jotta kaikki kuivuisi tasaisesti ja tehokkaasti.

Kuivatettujen ainesten säilyvyysaika riippuu aineksesta, esimerkiksi hedelmät säilyvät kuivattuina vuosikausia. Hyvä säilytyspaikka on kosteudelta ja valolta suojattu. Pitkä säilytys tosin alkaa vääjäämättä näkyä, esimerkiksi keittojuuresten väri alkaa haalistua ja maku muuttua rehumaiseksi noin vuoden kohdalla. Yrtit muuttuvat lopulta ruohomaisen makuisiksi.

Sienien kuivaus on kätevää, ne voi herättää eloon ainakin parilla tavalla. Ensin ne liotetaan vedessä ja käytetään sitten vaikkapa sienikastikkeeseen. Tai kuivatut sienet jauhetaan monitoimikoneella rouheeksi. Rouhe lisätään nesteeseen ja sehän sopii moneen leipomukseen ja ruokaan, vaikka muhevaan pataleipään tai pyörykkätaikinaan.

Yksi hyvä syy kuivata unohtui vielä: lisäaineiden välttäminen. Kuivattuja hedelmiä ja marjoja on mukava popsia, mutta kaupan tuotteista on syytä lukea tuoteselosteet kunnolla. Markkinoilla on lisäaineettomia ja lisäaineita sisältäviä kuivattuja hedelmiä. Pakkauksen tuoteselostuksesta selviää, onko käytetty esimerkiksi hapettumisenestoaineita tai säilöntäaineita. Lisäaineista yliherkkyyttä voivat aiheuttaa rikkiyhdisteet (E220-E228).